Rahoitu.fi
Sampo Kaulanen Rahoitu.fi

Sampo Kaulanen vinkkaa blogissaan: Kulutusluottoja vertailemalla voit säästää tuhansia euroja!

Seiskalle omaa blogia pitävä Sampo Kaulanen kertoo tuoreessa blogipäivityksessään, kuinka hän on hoitanut laina- ja kulutusluottoasioitaan vuosien varrella.

Sampo kertoo eläneensä nuorempana vanhempien varoituksista huolimatta yli varojensa ja sen myötä hän tutustui kulutusluottojen ja pikavippien maailmaan.

Pian Sampo huomasi, että lainan takaisinmaksu ei hoitunut aivan niin helposti kuin hän oli ajatellut.

- Sitten kun on monesta eri paikasta joko pikkuvippiä tai vähän suurempaa luottoa, niin vaikkei sillä hetkellä tunnu kuukausierä isolta, matkaa koko velan maksuun onkin huimasti. Korot pitävät huolen, että rahoittaja saa omansa. Koroista kun puhutaan, niin onhan se nyt aika raastavaa, kun lainan loppusumma ei olekaan se ottamasi vippi, vaan huomattavan paljon suurempi, Sampo kirjoittaa blogissaan.

Sampo kuitenkin löysi apua, kun pääsi tutustumaan Rahoitu.fi-palveluun.

- Lainojen kilpailutus kuulostaa yleisesti ottaen vain huijaukselta saada sinut ottamaan joko lisää lainaa tai sitten korkeammalla. Ainakin minusta. Mutta jouduinpa syömään sanani, kun sain mahdollisuuden tutustua Rahoitu.fi-palveluun yhteistyön kautta. Kokeilin eri versioita menneiden aikojen ”syntien” sovittamisesta ja hämmästys oli rehellisesti sanottuna melkoinen. Lainatarjouksia tuli kaiken kaikkiaan 13 kappaletta ja kalleimmissa tarjouksissa korko oli yli 40%, kun taas halvimmissa tarjouksissa mentiin 9% pintaan.

-  Tärkeintä on, ettei lainaa ota turhaan, vaan miettiä pärjäisikö ilman tai voisiko ensin säästää. Mutta jos joskus tilanne on ns. pakko, yhtä tärkeää on välttää kalliin lainan ottamista ja siihen kattava vertailu on apu, Sampo kirjoittaa

Lue lisää Sampon kokemuksista tuoreesta blogipäivityksestä tästä linkistä!


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!