Hyppää pääsisältöön
Salkkari-kaunottaren salattu tausta: Olin hittiräppärin dj!

Salkkari-kaunottaren salattu tausta: Olin hittiräppärin dj!

Salatuissa elämissä vuodesta 2011 lähtien Iidaa näytellyt Rosa Rusanen joutui hiljattain jäämään sairauslomalle pitkään jatkuneen jalkavaivan takia. Hänen sijaisnäyttelijänään nähdään Pinja Kanon, 26, joka kertoo ottaneensa roolin vastaan hyvin lyhyellä varoitusajalla.

– Sain puhelun tuotantoyhtiöstä perjantaina, ja maanantaina olin jo kuvauksissa. En ole omistanut neljään vuoteen televisiota, joten en tiennyt mitään Iidan historiasta. Vielä en tiedä, kauanko jatkan Rosan sijaisnäyttelijänä. Aluksi sovimme, että olen pari viikkoa, mutta nyt olen ollut kuvauksissa mukana kuukauden päivät, Pinja kertoo.

 

Salkkareista levy-yhtiöön

Pinja on vuodesta 2012 lähtien ollut mukana harrastajateatteri Ilveksen toiminnassa. Leivän hän on hankkinut pöytään työskentelemällä tarjoilijana sekä Sini Sabotagen keikka-dj:nä. Nyt hän on lopettanut molemmat työt.

– Olemme tunteneet Sinin kanssa jo vuosia. Työskentelin hänen kanssaan vuoden verran, kunnes lopetin dj:n hommat tammikuussa. Dj:n ja tarjoilijan töiden lisäksi olen tehnyt elämäni aikana töitä laidasta laitaan: olen ollut myyjänä kukkakaupassa, hoitanut lapsia... Salkkari-pestin päätyttyä aloitan stylistin työt eräässä levy-yhtiössä.

 

Teatteria ja taidehistoriaa

Pinja yrittää tänä keväänä Teatterikorkeakouluun.

– Olen hakenut kouluun kahdesti. Lisäksi haen opiskelemaan taidehistoriaa yliopistoon.

 

 

 

Teksti:
Petri Voutilainen
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!