Hyppää pääsisältöön
Salkkari-kaunotar Tiia Elg vieraili sademetsässä: Hyppäsin jyrkänteeltä!

Salkkari-kaunotar Tiia Elg vieraili sademetsässä: Hyppäsin jyrkänteeltä!

Salatuissa elämissä Evaa näyttelevä Tiia Elg paljastuu intohimoiseksi reissaajaksi. Hän vietti hiljattain kaksi viikkoa Sri Lankassa kahdeksan vuotta nuoremman siskonsa kanssa.

- Se oli aika ex tempore -matka, sillä emme varanneet juuri mitään ennen reissuun lähtemistä. Päätimme joka aamu erikseen, mitä teemme ja mihin suuntaan lähdemme. Kävimme neljässä eri paikassa reilun kahden viikon aikana, Tiia Elg kertoi Seiskalle Salattujen elämien pressitilaisuudessa maanantaina (15.2.).

Tiia innostui reissun aikana surffaamisesta.

- Harmittaa, että vasta tokalla viikolla opettelimme surffaamaan. Se oli tosi ihanaa. Pääsin jo kolmannella yrittämällä laudan päälle vedessä, mikä on kuulemma tosi hyvä suoritus. Olen lumilautaillut, joten siitä oli ilmeisesti hyötyä.

 

 
 

Sisarukset tekivät retken myös sademetsään.

- Olen sen verran hurjapää, että hyppäsin veteen kallionjyrkänteeltä 10 metrin korkeudesta.

KUVA: FABIAN BJÖRK

 

 

 

Teksti:
Petri Voutilainen
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!