Hyppää pääsisältöön
Saako Johanna Tukiainen tänään vankilatuomion? Näin kohublondi kommentoi!

Saako Johanna Tukiainen tänään vankilatuomion? Näin kohublondi kommentoi!

Helsingin käräjäoikeus antaa tänään tiistaina (3.3.) tuomionsa kohublondi Johanna Tukiaista koskevissa rikosasioissa. Syyttäjä vaatii peräti viisi syytettä saaneelle Johannalle ehdotonta vankilatuomiota. Viime viikon tiistaina käydyssä oikeudenkäynnissä Johannaa syytettiin muun muassa kahdesta pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta.

Oikeudessa Johanna myönsi pahoinpidelleensä nuoren naisen marraskuussa 2013. Nainen oli kutsunut Johannaa Tuksuksi, minkä jälkeen kohublondi oli hyökännyt naisen kimppuun. Nainen oli kaatunut ja lyönyt leukansa.

TAUSTAA: Johanna Tukiainen oikeudessa: myöntää pahoinpitelyn!

Seiska tavoitti Johannan, joka pitää syyttäjän hakemaa ehdotonta vankeusrangaistusta epäoikeudenmukaisena.

– Kyse oli nuoren naisen kohdalla kuitenkin lievästä pahoinpitelystä. Olin tapauksessa myös itse asianomistaja, sillä sain itsekin välikohtauksessa ruhjeita. Minua vainotaan, koska olen julkisuuden henkilö, Johanna Tukiainen totesi Seiskalle vain kolme tuntia ennen tuomion julkistamista.

Oikeudessa nähtiin Johannan lisäksi myös toinen julkisuudesta tuttu kohukaunotar, Jani Sievisen ex-vaimo Susanna Ingerttilä, joka syyttää Johannaa pahoinpitelyn yrityksestä ja kunnianloukkauksesta.

TÄSTÄ ON KYSE: Johanna Tukiainen ja Susanna Ingerttilä kohtasivat oikeudessa: haussa isot vahingonkorvaukset!

 

 


Teksti:
Petri Voutilainen
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!