Uutiset

Rikollisvaikuttaja Jari Kolivaaran tappajalle 9 vuoden tuomio - teon motiivina uhka seksuaalisesta väkivallasta!

04.07.2019 19:56

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Jani Istankurun yhdeksän vuoden vankeusrangaistukseen Jari Kolivaaran taposta. Verityö tapahtui Suutarilassa, Pohjois-Helsingissä uudenvuodenpäivänä. Kolivaara oli tunnettu ammattirikollinen.

Kuolema seurasi uhriin kohdistuneista lyönneistä, potkuista, sähköjohdolla kuristamisesta sekä puukoniskusta.

Juhlailta

Tapahtumat alkoivat illanvietosta, jossa mukana olivat uhri, tekijä ja tekijän tyttöystävä. Seurue vietti uuttavuotta ryyppäillen ensin kaupungilla, ja sitten miehet menivät jatkoille Kolivaaran asunnolle. Istankuru kertoi oikeudelle, että Kolivaara oli asunnolla kaatanut molemmille lasit olutta. Siemailtuaan tuoppia, Istankuru kertoi tulleensa raukeaksi ja väsyneeksi. Hän kävi sohvalle lepäämään ja havahtui, kun Kolivaara oli hänen päällään "seksuaalisessa tarkoituksessa".

Tilanne muuttui väkivallaksi, jonka seurauksena Kolivaara menetti henkensä. Sekavan tapahtumaketjun jälkeen Istankuru poistui asunnolta.

Trauma

Istankuru sanoi pelänneensä Kolivaaraa. Kovassa maineessa ollut rikollinen oli tehnyt seksuaalista väkivaltaa Istankurulle jo silloin, kun hän oli vasta esiteini-ikäinen. Erikoinen ja alistava toverisuhde oli jatkunut läpi elämän, ja miehet olivat myös lusineet yhdessä.

Yksi käräjäoikeuden lautamiehistä katsoi, että tekijän kokema seksuaalinen väkivalta varhaisnuoruudessa, sekä seksuaalisen väkivallan uhka Suutarilassa Kolivaaran asunnolla tulisi ottaa huomioon tuomiossa.

Lautamies esitti, että tuomio tulisi antaa tapon sijaan surmasta, mikä tietäisi tässä tapauksessa kuuden vuoden vankeustuomiota.

Käräjäoikeuden antama tappotuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Teksti:Pauli Poutanen
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!