Hyppää pääsisältöön
Brother Christmas

Rikoksista epäillyn Brother Christmasin tapauksessa yllätyskäänne: syyttäjä vapautti raskaista talousrikosepäilyistä!

Syyttäjä on vapauttanut Ari Koposen eli Brother Christmasin häneen liittyvistä talousrikosepäilyistä.

Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto ei nosta talousrikossyytteitä Brother Christmas ry:tä tai sen hyväntekeväisyyshahmoa Ari Koposta vastaan. Syyttäjä on todennut, ettei epäilyille ole perusteista, ja hän on tehnyt asiassa syyttämättäjättämispäätöksen.

Lue myös: Poliisi epäilee Brother Christmas ry:tä neljästä rikoksesta - Ari Koponen: Kiistän yhä kaikkien väitteiden paikkansapitävyyden!

Lisäksi syyttäjä on vapauttanut Brother Christmas ry:n rahankeruurikosta koskevista raskaimmista syytöksistä, joiden mukaan yhdistys oli antanut harhaanjohtavia tietoja keräyksistään.

Nyt viimeistään on tullut täysin kiistattomasti todistettua, ettei Brother Christmas ry:n keräyksillä saaduista varoista ole kulkeutunut euroakaan muualle kuin hädänalaisten auttamiseen. Lisäksi joissakin lehtijutuissa vihjailtiin, että olisin jopa huijannut siinä, mihin keräysrahat menevät ja antanut niihin liittyvää väärää ja vääristeltyä tietoa. Nyt nämäkin väärät väitteet on kumottu täysin, Ari Koponen kertoi tiedotteessaan.

Lue myös: Skandaalissa ryvettynyt Brother Christmas jatkaa hyväntekeväisyyttä rahankeräysluvan päättymisestä huolimatta - myi Mikko Ilosen golflaukun 13 500 eurolla!

Kaikki raskaimmat syytteet on hylätty, mutta syytteet on nostettu Mesenaatti-sivuston kampanjaan ja sen jälkeiseen tuotemyyntiin liittyvistä rahankeräysrikosten nimikkeillä olevista muotoseikoista.

- Jäljelle jääneet kaksi syytettä ovat täydellisen mitättömiä verrattuna nyt kaatuneisiin raskaisiin rikosepäilyihin. Kyse on pelkästä rahankeräyslain nippelitiedosta ja arpajaishallinnon käynnistämästä hiusten halkomisesta, Ari totesi.

JUTTUA PÄIVITETTY 2.4. klo 12.14: Otsikkoon lisätty, että syyttäjä on vapauttanut Ari Koposen raskaista talousrikoepäilyistä. 

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy Käyttäjäksi Tästä linkistä!


Teksti:
Antero Alhonen
Kuvat:
Pasi Murto

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!