Uutiset

Riitta Uosukainen avautuu uutuuskirjassa Topi-miehensä sairaudesta: Sininen katse muuttui poissaolevaksi

15.10.2020 13:56

Valtioneuvos, eduskunnan entinen puhemies Riitta Uosukainen, 78, kertoo uutuuskirjassaan Yhdessä – Intohimosuhteesta hoivasuhteeseen (Tammi) aviomiehensä Toivo ”Topi” Uosukaisen, 79, Alzheimerin taudista ja elämästään muistisairaan puolison omaishoitajana. Topin muistisairaus todettiin neljä vuotta sitten huhtikuussa.

Riitta kuvailee kirjassa sairauden käännekohtia. Hän muun muassa huomasi sairauden edenneen, kun he olivat puolitoista vuotta sitten Imatralla puhumassa talvisodan päättymisen muistojuhlassa.

Topi seurasi näennäisesti katseellaan kuten yleensä, mutta järkytyin: rakas sininen katse oli muuttunut poissaolevaksi.

Riitta kirjoitti jo toisen kirjan, jonka suorasukaisuus on hätkähdyttävääkin.
Riitta kirjoitti jo toisen kirjan, jonka suorasukaisuus on hätkähdyttävääkin.

Kaikki kanavat auki

Riitan vuonna 1996 julkaisema kirja Liehuva Liekinvarsi (WSOY) aiheutti Suomessa aikanaan melkoisen kohun. Eduskunnan silloinen puhemies kirjoitti kirjassa aviomiehelleen kirjeen, jossa kuvaili pariskunnan rakkauselämää varsin suorasukaisesti.

Kiitoksia ihanasta viikonlopusta, runsaasta ja hyvästä rakastamisesta, rakastelemisesta. Meillä oli yhdessä upeaa. Vesisänky on suurenmoinen; se ei natise – ja sitä naimisen loisketta.

Miten moneen esiintymiseen ja puheen pitoon ja kokoukseen olen kiitänyt Sinulta maistuen ja siksi sädehtien. Kaikki kanavat auki!

Riitta ja Topi tapasivat jo kouluaikoinaan. He ovat olleet naimisissa yli 50 vuotta.
Riitta ja Topi tapasivat jo kouluaikoinaan. He ovat olleet naimisissa yli 50 vuotta.

 

Teksti:Kirsi Pöllänen
Kuvat:Seiskan arkisto ja Tammi
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!