Raitistunut Johanna Tukiainen alkoholismistaan: Elin kuin sumussa - videohaastattelu!

Uutiset | 03.10.2016 16:54

Viime viikon perjantaina (30.9.) Espoon Olarissa nähtiin raitistuneen Johanna Tukiaisen laulu-ja tanssishow. Johanna nousi yleisön eteen vaaleanpunaisessa iltapuvussa, jonka helma oli koristeltu valkoisilla kukilla.

Raitistumisensa jälkeen Johanna on karsinut esiintymiskappaleitaan sekä esiintymisasujaan.

- En tahdo enää esittää kappaleita, jotka ovat syntisiä, Johanna kertoi yleisölle.

Olen alkoholisti

Johanna sai juhannuksena aikuiskasteen Joutsassa. Sen jälkeen Johanna alkoi ajatella päihteiden jättämistä. Nyt takana on Johannan mukaan täysi kuukausi ilman alkoholia.

- En voi sanoa, että elämäni oli ainoastaan hirveää ennen kuin raitistuin. Meillä oli Julian kanssa 10 hienoa vuotta, mutta isot tragediat voivat vaikuttaa kaltaiseeni herkkään ja taiteelliseen ihmiseen siten, että alkaa juoda enemmän. Silloin kun alkoholiongelmani olivat pahimmillaan, elin kuin sumussa. Silloin maailmaa ei näe kuten se pitäisi nähdä, kaikki on synkkää.

Koetko, että sinulla oli paha ongelma ennen kuin raitistuit?

- En koe, vaan tiedän, että minulla oli paha alkoholiongelma. Minä olen alkoholisti ja alkoholisti on aina alkoholisti. Ja sen takia alkoholisti ei saa ottaa pisaraakaan. Ei yhtä kivaa punaviinilasia, koska se johtaa siihen, että haluaa koko pullon tai toisenkin, Johanna summaa. 

 

 

Teksti:Mariama Bah
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

KATSO SEURAAVAKSI

"Ottaisi minut!" Temptation Island Suomi -sinkku Läri saa TIS-Jonnan sukat pyörimään jaloissa: ”Oletko nähnyt hänen…” 

Katso video!

Nettisarjassaan julkkiksia ruotiva Aleksi Valavuori: Olen mokannut elämässäni näyttävästi monta kertaa!

TIS-Iltarovio: Henkka ja Julia tekivät pahan virheen ennen Temptation Island Suomen kuvauksia!

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!