Uutiset

Pyysi naiskollegaansa vessaan ”ravistamaan” – seksuaalinen ahdistelu poliisiasemalla johti tuomioon

10.12.2019 18:03

Käräjäoikeus tuomitsi Poliisihallituksen virkamiehen seksuaalisesta ahdistelusta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta tänään yhteensä 1700 euron sakkoihin.

Lisäksi hänet velvoitettiin korvaamaan ahdistelemalleen naiselle 500 euroa kärsimyksestä.

Tuomiolauselman mukaan 53- vuotias virkamies työskenteli tapahtumien aikana vuonna 2018 pääkaupunkiseudulla sijaitsevalla poliisiasemalla, missä seksuaalinen ahdistelu oli tapahtunut. Ahdistelun kohteeksi joutunut nainen työskenteli samassa paikassa. Virkamies oli kosketellut naisen takapuolta ja tehnyt yhdyntäliikkeitä ja kysellyt saisiko kosketella naisen rintoja.

Myös muut työntekijät kertoivat virkamiehen epäasiallisesta käytöksestä työpaikalla. Virkamies itsekin myönsi lähetelleensä viestejä, joissa oli teksti: "Vedä käteen, älä suoneen". Lisäksi hän oli pyydellyt naispuolisia työtovereitaan mukaansa vessaan "ravistamaan".

Tuomio ei ole lainvoimainen. 

Teksti:Mia Jussinniemi
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!