Hyppää pääsisältöön
Poliisikoira Börjen puukottajaa syytetään murhasta

Poliisikoira Börjen puukottajaa syytetään murhasta

Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa on nostettu murhasyyte 28-vuotiasta miestä Loviisan Koskenkylän elokuussa tapahtuneen raa’an henkirikoksen takia. Uhri oli vuonna 1974 syntynyt eläintenhoitajana työskennellyt nainen. Murhasta syytetty oli paennut Kellokosken mielisairaalasta kolmisen päivää ennen veritekoa, ja hänestä oli annettu etsintäkuulutus.

Veriteon jälkeen 28-vuotias oli poistunut paikalta uhrin autolla. Hänet saatiin kiinni piiloutuneena metsässä kuuden tunnin etsintöjen jälkeen. Kiinniotossa jouduttiin käyttämään voimakeinoja, ja sen yhteydessä seitsemänvuotiasta poliisikoira Börjeä puukotettiin kuusi kertaa. Tämän takia 28-vuotiasta syytetään murhan lisäksi virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja törkeästä eläinsuojelurikoksesta.  

 

Sankarikoira

Börje osoittautui tilanteessa todelliseksi sankarikoiraksi, sillä sen toiminta saattoi säästää ihmishengen.

– Alustavien tietojen perusteella näyttää siltä, että koiraa käyttämällä säästettiin mahdollisesti ihmishenki tai ainakin vakava loukkaantuminen. Jos pimeään metsään olisi lähdetty ilman koiraa, vastarintaan motivoitunut ja teräaseella aseistautunut tekijä olisi saattanut hyökätä poliisimiehen kimppuun, poliisikoiralaitoksen johtaja Pekka Kokkonen kommentoi Seiskalle elokuussa.

Koiran vammat 

olivat hengenvaaralliset, mutta se selvisi ja palasi töihin syksyllä.

Teksti:
Sami Sinokki
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!