Hyppää pääsisältöön
Krisse Aalto

Pillastunut hevonen pudotti 25-vuotiaan Krissen selästään ja potkaisi lujaa – hurja onnettomuus muutti elämän silmänräpäyksessä!

Kun Kristiina ”Krisse” Aalto kiipesi hevosen selkään 25-vuotiaana vuonna 2011, tapahtui jotain sellaista, mikä vaikuttaa vieläkin hänen elämäänsä. Jostain syystä hevonen pillastui ja yritti heittää Krissen selästään.

– Hevonen pukitteli kuin rodeossa, mutta pysyin vähän aikaa sen selässä. Lopulta kuitenkin putosin, ja juuri silloin hevonen potkaisi, Krisse, 33, kertoo.

Potku osui Krisseä sääreen, johon tuli avomurtuma. Se vei hänet viikoksi sairaalahoitoon.

– En osannut silloin vielä kuvitella, että ikävästä onnettomuudesta koituisi mitään hyvää.

Krisse opettaa ratsastusta ja kouluttaa hevosia työkseen.
Krisse opettaa ratsastusta ja kouluttaa hevosia työkseen.

Toipuminen oli niin hidasta, että Krisse päätti myydä hevosen ja toteuttaa rahoilla yhden haaveistaan. Hän osti oman drifting-auton.

– Hevosen potku oli todellinen onnenpotku, sillä ilman sitä olisin pysynyt vain hevosten parissa. Nyt saan ajaa kilpaa, ja sen lisäksi tehdä töitä hevosten kanssa.

Krissen lajissa driftingissä ajetaan kilpaa niin, että auto on koko ajan sivuluisussa. Krisse on Suomen ensimmäinen kilpaileva naisdriftaaja.

– Olen aina ollut kiinnostunut autoilusta, ja ajokortin saatuani innostuin vanhoista takavetoisista autoista. Niillä tuli ajeltua sivuluisua jääradoilla.

Lue Krissen laaja haastattelu torstaina ilmestyneestä Seiskasta!

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Mia Jussinniemi
Kuvat:
All Over Press

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!