Hyppää pääsisältöön
Vain Seiskassa!
Porohovi on hulppea ja hirsinen tilausravintola Rovaniemen pohjoispuolella.

Piilopirtti paljastui: täällä Häkkinen kestitsi häävieraitaan – viisi bussilastillista keskelle korpea!

Viime lauantaina hääjuhlia viettäneiden Mika Häkkisen ja Marketa-vaimon vieraat saivat syödäkseen lappilaisen perinneillallisen.

Kuten Seiska jo viime viikolla hyvissä ajoin kertoi, Häkkisten häiden majoituspaikkana toimi Rovaniemen keskustahotelli Santa Claus. Neljän tähden hotelli majoitti myös häävieraat, joista valtaosa saapui jo perjantaina paikalle tilaus- ja reittilennoilla.

Mutta vieraiden ei tarvinnut kököttää häiden aattoiltaa hotellissa. Mika ja Marketa olivat järjestäneet perjantai-illaksi massiivisen bussikuljetuksen Rovaniemeltä pohjoiseen sijaitsevalle Porohoville.

Kyseessä on Ounasjoen itäpuolella komeileva hirsihuvila, jonka vieressä on poroaitaus ja joka henkii aitoa Lapin romantiikkaa.

Poroa piisaa

Noin 200 henkeä vetävä tunnelmallinen tilausravintola on ravintellin omien kotisivujen mukaan sisustettu porosta saatavilla materiaaleilla: muun muassa kattokruunut ovat poronsarvea ja verhot aitoa poronnahkaa.

Seiskan tietojen mukaan Mika ja Marketa vieraineen nauttivat Porohovissa perilappilaisen illallisen. Peräti viisi bussilastillista vieraita kyydittiin majapaikasta noin kello iltakahdeksalta poropatojen ääreen.

Hääseurue sai nauttia illallisen rauhassa, sillä Porohovi sijaitsee Ounasjoen Itäpuolentieltä kääntyvän yksityisen ja perjantai-iltana myös vartioidun metsätien päässä.


Teksti:
Eetu Ampuja
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!