Pekka Pouta ja Mari-rakas: Haaveilemme uudesta perheenjäsenestä!

Pekka Pouta ja Mari-rakas: Haaveilemme uudesta perheenjäsenestä!

04.02.2016 13:00

Huomenta Suomen entinen juontaja Mari Sarolahti ja meteorologi Pekka Pouta ovat olleet yhdessä jo useita vuosia. Hedonistiseksi nautiskelijaksi itseään kuvaileva Pekka kertoo, että pariskunnan yhteisiin intohimoihin kuuluvat ruoanlaitto, juomat, liikkuminen ja koiraharrastus.

– Kaksi vuotta sitten hankimme yhteisen koiramme Sinin, ja nyt ainakin minua houkuttaa ajatus toisen koiran hommaamisesta, Pekka kertoo Seiskalle.

 

Työsuhde päättyi

Viime vuonna MTV:llä käydyt yt-neuvottelut päättyivät ikävästi Marin osalta, sillä hän sai potkut MTV3:n palveluksesta 20 vuoden työuran jälkeen. Pekan työmäärä puolestaan väheni jonkin verran.

– Meitä meteorologeja on tällä hetkellä töissä enemmän kuin koskaan. Samaan aikaan töitä on tarjolla vähemmän kuin aiemmin, sillä vuosi sitten meiltä lopetettiin päivävuoro. Työtaakan pieneneminen ei haittaa minua. Näin mukavasta elämästä olen nauttinut viimeksi, kun pääsin opiskelijana viettämään ensimmäisen kesälomani. Olen nauttinut, kun olen voinut vähän löysäillä, Pekka naurahtaa.

 

 

Ei yhteiskuvia someen

Vaikka rakastavaiset ovat ahkeria sosiaalisen median käyttäjiä, he eivät ole innostuneet julkaisemaan yhteis- saati hempeilykuvia sivuillaan.

– Jos meistä löytyy jotain yhteiskuvia, niissä toinen näkyy kokonaan ja toisesta näkyy vain joko käsi tai jalka. Olen innostunut julkaisemaan Instagramissa reseptivinkkejä, Mari kertoo.

 

 

Teksti: Petri Voutilainen
Kuvat: Seiskan toimitus

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!