Paratiisihotelli-Janely kaahasi taas tutkaan - ajokortti lähti uudestaan!

Uutiset | 23.09.2015 18:15

Espoolainen personal trainer –opiskelija Janely omaa raskaan kaasujalan.

Janelyn ajokortti lähti poliisin hellään huomaan muutama kuukausi sitten.

– En huomannut, että oli kortti vanhentunut. Minulla oli pieni ylinopeus ja poliisit pysäyttivät minut. Kortti lähti toisen kerran tämän kesän alussa. Asia on varmaan käsittelyssä, enkä tiedä koska saan sen takaisin. Otin opikseni näistä asioista, Janely myöntää.

 

Ajokortti lähti aiemminkin

Janely joutui virkavallan kanssa tekemisiin ensimmäisen kerran jo kaksi vuotta sitten, kun hän ajoi yli nopeusrajoitusten. Janely joutui Espoon käräjäoikeuteen loppuvuodesta 2013, ja hänet tuomittiin törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Janely joutui maksamaan 60 päiväsakkoa, mikä teki hänen tuloillaan 360 euroa. Lisäksi hän sai ajokieltoa, joka päättyi vuoden 2014 alussa.

 

 

 

Teksti:Katja Lintunen
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!