Uutiset

Palkitun Citymarket-kauppiaan pojan raju avautuminen Seiskassa: Miksi et puhu minulle, isä?!

21.11.2019 06:01

Järvenpään Citymarket valittiin päivälleen kaksi viikkoa sitten maailman parhaaksi kaupaksi. Kauppias Markku Hautalan upeaa saavutusta varjostaa kuitenkin väkivalta. Hänen poikansa Ricu Talvensalo, 19, julkaisi heti valinnan jälkeen Facebookissa päivityksen, jossa kertoi isänsä saamasta pahoinpitelytuomiosta.

Markku Hautala on tuomittu vuonna 2008 silloisen vaimonsa kahdesta eri pahoinpitelystä.

Hautala on kommentoinut asiaa lyhyesti. Viestintätoimiston kanssa laaditussa lausunnossa hän kertoo väkivaltaisista teoistaan:

Tehtyä ei saa tekemättömäksi ja voin vain syvästi pyytää anteeksi. Olen pettynyt itseeni ja siihen, että en pystynyt hillitsemään itseäni paremmin. Tämä on asia, jota häpeillen kadun loppuelämäni. Petin perheeni luottamuksen ja pyydän siitä syvästi anteeksi. Toivon että entinen vaimoni ja poikani pystyvät antamaan minulle vielä anteeksi jonain päivänä, tiedotteessa lukee.

Kauppias Markku Hautalan Järvenpäässä sijaitseva K-Citymarket valittiin maailman parhaaksi ruoka- kaupaksi pari viikkoa sitten.
Kauppias Markku Hautalan Järvenpäässä sijaitseva K-Citymarket valittiin maailman parhaaksi ruokakaupaksi pari viikkoa sitten.

Yritti tavoittaa isän

Ricu näkee isänsä julkisessa anteeksipyynnössä useita ongelmia.

– Hän ei kerro, mitä asiaa minulta pyytää anteeksi. Pyyntö on epämääräinen.

– Yritin soittaa isälle puhuakseni hänen anteeksipyynnöstään. Hän ei vastannut eikä soittanut takaisin.

Seiska oli yhteydessä Markku Hautalaan ja tarjosi mahdollisuutta vastata Ricun esille tuomiin seikkoihin.

– Olen kertonut tästä kaiken, mitä minulla on kerrottavaa. Ei muuta kommentoitavaa, Hautala vastasi.

Lue lisää Ricun ja hänen isänsä välirikosta torstaina ilmestyneestä Seiskasta!

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Teksti:Mia Jussinniemi
Kuvat:Mia Jussinniemi ja Kesko
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!