Hyppää pääsisältöön
Orlando nosti BB-kilpailijan taisteluhengen esiin: Alan ajaa homojen oikeuksia!

Orlando nosti BB-kilpailijan taisteluhengen esiin: Alan ajaa homojen oikeuksia!

Big Brotherista tuttu Joni Hesselgren avaa tuoreessa videoblogissaan mietteitään Orlandon traagisesta joukkosurmasta. 50 ihmistä menehtyi ja lukuisia loukkaantui viime viikon sunnuntaiaamuyönä Pulse-yökerhossa.

- Minua ei ole kiinnostanut, jos Pariisissa on ollut terrori-isku tai kun tsunami iski vuonna 2004. Olen aina ajatellut, että mitäs sitten, sillä asia ei ole koskettanut minua. En ole ollut uhri, joten miksi minua pitäisi kiinnostaa.

Orlandon välikohtaus sai Jonin kuitenkin ajattelemaan eri tavalla.

- Minusta tästä aiheesta puhuminenkin tuntuu pahalta. Minusta on kuvottavaa, kuinka ihminen voi mennä homobaariin ampumaan ihmisiä, jotka luulevat olevansa turvassa oman yhteisönsä seurassa, Joni kertoo kameralle.

- En ole koskaan ollut aktiivinen homojen oikeuksien ajaja, mutta Orlando sai minut ajattelemaan toisin. Se nosti sisäisen taisteluhenkeni. Päätin, että tänä vuonna haluan osallistua Pride-viikkoon ja ajaa homojen oikeuksia siinä missä muutkin. Se, mitä viime viikonloppuna tapahtui, on niin iso askel taaksepäin vapaasta maailmasta ja siitä, mitä me haluamme ihmiskunnalle. Millä tapaa Orlandon teko oli oikeutettu? Joni pohtii ääneen. 

 

 

 


Teksti:
Mariama Bah
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!