VitaePro
Pertti Karppinen VitaePro

Olympiavoittaja Pertti Karppinen kertoo: Tämän vuoksi käytän VitaeProta!

Pertti Karppinen, 66, on suomalaisen soutu-urheilun järkkymätön uurtaja, jonka monet muistavat. Karppinen toi yksikkösoudussa Suomelle kultaa kolmista peräkkäisistä olympialaisista. Nykyisin Pertti asuu Raisiossa vaimonsa kanssa ja toimii urheiluhierojana. Lapset ovat jo aikuisia ja muuttaneet omilleen.

- Minun tavoitteenani on pitää kroppa kunnossa näin ikämiehenäkin. Harva meistä syö jatkuvasti ravintosuositusten mukaisesti. Ravintolisät ovat minusta olennainen osa omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen, kertoo Pertti.

Jäsenten jäykkyys, väsymys ja kehon muut krempat saattavat toisinaan varjostaa arkeamme, ja iän myötä lihas- ja nivelvaivat tuntuvat meillä kaikilla vain lisääntyvän.

- Omasta terveydestä huolehtiminen on meidän omalla vastuullamme, Pertti toteaa. On tärkeää panostaa terveellisiin elämäntapoihin, kuten liikuntaan, monipuoliseen ravintoon ja lepoon.

Monipuolisella ruokavaliolla on tunnetusti suuri merkitys useisiin kehon toimintoihin ja hyvinvointiin, mutta hyvien ruokailutottumusten säännöllinen ylläpitäminen on silti usein haasteellista. Ravintolisien avulla voi helposti tukea tärkeiden ravintoaineiden riittävää saantia. Suositun VitaePro-ravintolisän monipuolinen koostumus sisältää useita vaikuttavia ainesosia, joilla on EU:n vahvistamia terveysväitteitä.

Toimiva tuki kehon hyvinvointiin

Viimeisimmän asiakaskyselyn (2018) perusteella suurin osa VitaePron käyttäjistä tuntee positiiviset vaikutukset erityisesti lihasten ja nivelten hyvinvoinnissa. Enemmistö kokee lihas- ja nivelvaivojen sekä jäsenten jäykkyyden helpottaneen tuotteen käytön aloituksen myötä. Ostopäätökseen vaikuttavia tekijöitä tutkittaessa on havaittavissa, että VitaePro yleisimmin ostetaan silloin, kun haetaan apua lihas- ja nivelvaivoihin sekä sen koko keholle tuoman hyödyn vuoksi.

Kyselyyn vastanneiden keskuudessa myös VitaePron positiiviset vaikutukset vastustuskykyyn sekä yleiseen vireystasoon korostuvat. Merkittävä osa vastaajista kokee tuotteen tukevan hyvin vastustuskykyä ja saavansa ainesosien myötä lisää puhtia arjessa jaksamiseen. Kokonaisuudessaan tuote vastaa hyvin asiakkaiden odotuksia, sillä jopa 93 prosenttia käyttäjistä suosittelisi sitä myös muille.

- Kyllä sitä asiakkaat ja tuttavat välillä kyselevät, käytänkö tuotetta oikeasti. Joka kerta vastaan kyllä. Olen käyttänyt VitaeProta jo kymmenisen vuotta ja olen ollut todella tyytyväinen. Soutu on raskas laji. joka on aikanaan vaatinut paljon kropaltani. Lihaksista ja nivelistä on huolehdittava myös kilpauran jälkeen, kun ikääkin tulee lisää. Siksi myös VitaePro – joka päivä, Pertti toteaa.

Pertti Karppinen VitaePro

Entistä tehokkaampi nivelille

Kesällä 2018 koostumukseen lisätyllä kasviuute Boswellia serratalla tiedetään olevan viilentävä ja miellyttävä vaikutus nivelille. Boswellia serrataa on käytetty jo tuhansien vuosien ajan nivelten hyvinvointiin.

Tämän intialaisen hoitoperinteen lisäksi myös laadukas nykyaikainen tutkimusaineisto on osoittanut, että Boswellia serrata voi ylläpitää nivelten toimivuutta (Cochrane-katsaus 2014*). Tutkituista yli kolmestakymmenestä kasvista Boswellia serrata osoittautui ainoaksi yrttikasviksi, jonka vaikutus nivelten hyvinvointiin voitiin todentaa.

Nivelpintoja peittävät rustot, eli nivelrustot. Rustot toimivat kehossamme eräänlaisina iskunvaimentimina ja mahdollistavat nivelten kitkattoman liikkumisen. Rustot sisältävät pääasiassa kollageenia, jonka riittävä muodostuminen onkin välttämätöntä hyvin toimiville nivelille. VitaePro sisältää myös C-vitamiinia, joka edistää normaalia kollageenin muodostumista rustojen normaalia toimintaa varten.

Tutustumistarjous Seiskan lukijoille - Tilaa tästä!

6 syytä kokeilla VitaeProta

Erittäin tehokas nivelten ja lihasten hyvinvointiin.
Koostumus on suunniteltu tukemaan monipuolisesti koko kehon hyvinvointia.
93% käyttäjistä on tyytyväisiä tuotteeseen ja suosittelisi sitä myös muille**.
Tuote toimitetaan suoraan kotiin, mikä säästää aikaa ja vaivaa.
Uudet asiakkaat voivat kokeilla puoleen hintaan.
Tilaus on toistaiseksi voimassa oleva, ilman sitoutumista. Tilauksen voi siis koska tahansa tauottaa tai lakkauttaa.

VitaeProta voi nyt kokeilla tutustumishintaan suoraan kotiin toimitettuna. Tilaus maksetaan turvallisesti laskulla, vasta tuotteiden saavuttua.
 
Tutustumistarjous uusille asiakkaille - Tilaa tästä!
 
*Cochrane-katsaukset ovat systemaattisia terveysalan tutkimustiivistelmiä. Ne ovat kansainvälisesti arvostettuja ja luotettavaan näyttöön perustuvia katsauksia terveydenhuollon menetelmien vaikuttavuudesta.
**Asiakaskysely 2018. N = 860 pitkäaikaista VitaePron käyttäjää.

 
Nyt tutustumishintaan uusille asiakkaille!


Teksti:
Kuvat:

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!