Hyppää pääsisältöön
Ohjaaja haastoi kotimaisen uutuuselokuvan tähdet jo käsikirjoitusvaiheessa - Eero Aho kommentoi haastavaa rooliaan!

Ohjaaja haastoi kotimaisen uutuuselokuvan tähdet jo käsikirjoitusvaiheessa - Eero Aho kommentoi haastavaa rooliaan!

Näyttelijät osallistuivat Petri Kotwican huhtikuussa ensi-iltansa saavan Henkesi edestä -elokuvan käsikirjoituksen hiomiseen.

Henkesi edestä kertoo pariskunnasta, joka kohtaa anteeksiantamisen ja -saamisen haasteet vaikeimman kautta. Tarinan hahmot tekevät inhimillisiä virheitä, mutta heillä on mahdollisuus rehellisyyteen, sovitukseen ja anteeksiantoon. Elokuvan miespääosaa esittävän Eero Ahon mukaan elokuva haastoi näyttelijät.

- Elokuvan käsikirjoitus on todella hyvä. Lähtöasetelmana on se, että minä ja Laura Birn esitämme pariskuntaa, joka on matkalla esikoisensa synnytykseen. Matkalla ajamme ihmisen päälle. Sen jälkeen aukeaa monta asiaa, Eero analysoi Jussi-gaalassa.

 



Elokuvaproduktio vei näyttelijöiltä melko paljon aikaa.

- Hioimme Petri Kotwican ja Laura Birnin kanssa käsikirjoitusta lähes vuoden. Työstimme tarinaa ja hahmoja enemmän meidän näköisiksimme.

 



Eeron mukaan haastavat roolit ovat hänen mieleensä.

- Jos ihmisellä on häiriöitä tai muita vastaavia, niin se on näyttelijälle mielenkiintoista. Draama ei ole kuitenkaan komediaa haastavampaa, vaikka koomikot usein niin väittävätkin.

 

Henkesi edestä saa ensi-iltansa 10.4.2015.
 

 

 


Teksti:
Antero Alhonen
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!