Uutiset

Nyrkkeilijä Elina Gustafsson avautuu naisurheilijoiden yleisestä ongelmasta: Kuukautiseni jäivät pariksi vuodeksi pois!

08.03.2019 08:09

Euroopan mestaruuden voittanut nyrkkeilijä Elina Gustafsson, 27, kertoo, että hänen paino on viime aikoina heilahdellut valitettavan paljon. Hän myöntää ortoreksiaan sairastumisen jättäneen kroppaan ikuisen jäljen.

– Olen puhunut avoimesti, että olen pilannut oman aineenvaihdutani syömättömyydellä. Minulla oli jopa kuukautiset pari vuotta kokonaan pois. Pidin sitä silloin täysin normaalina. Se on myös yleistä urheilupiireissä.

– Elän hyvin kurinalaista elämää, mutta olen pyrkinyt olemaan armollisempi itseäni kohtaan. Mitä pidempi kieltolista on, sitä sekavampaa elämästäni tulee, Elina kertoo.
– Elän hyvin kurinalaista elämää, mutta olen pyrkinyt olemaan armollisempi itseäni kohtaan. Mitä pidempi kieltolista on, sitä sekavampaa elämästäni tulee, Elina kertoo.

 

Lue myös: Nyrkkeilijä Elina Gustafsson kihlasi Emmi-rakkaansa: ”Rakkaustarina, joka ei koskaan päättynyt”

Hän kertoo tajunneensa tilanteensa vakavuuden toukokuussa 2015 Espanjassa järjestetyn turnauksen jälkeen, kun hän lihoi parissa viikossa 10 kiloa ja turposi omien sanojensa mukaan kuin ilmapallo.

– Tosi moni naisurheilija kuvittelee olevansa kova, kun ei ole kuukausiin kuukautisia. Näin jälkeenpäin olen miettinyt, mitä olen tehnyt omalle kropalleni.

Lue myös: Nyrkkeilijä Elina Gustafsson poseerasi alasti Emmi-rakkaansa kanssa: Sait minut avautumaan täysin – kuvat!

LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!

Teksti:Petri Voutilainen
Kuvat:All Over Press ja Lehtikuva
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!