Hyppää pääsisältöön
Rikos

Nukkumassa olleen vaimonsa Kittilässä puukottanut mies tuomittiin taposta - nuori poika nukkui vieressä surmahetkellä

Lapin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1967 syntyneen Veli-Tapio Keskitalon 11 vuoden ehdottomaan vankeuteen thaimaalaisen vaimonsa taposta. Tuomio annettiin tänään keskiviikkona.

Syyttäjä vaati Keskitalolle tuomiota murhasta. Tuomiolauselman mukaan teko ei kuitenkaan ollut erityisen julma ja raaka, eikä tästä syystä täytä murhan tunnusmerkkejä.
Keskitalo tappoi vaimonsa lyömällä tätä keittiöveitsellä voimakkaasti useita kertoja eri puolille kehoa.

Hänellä ei ollut mahdollisuutta paeta. Uhri oli lukuisten puukoniskujen jälkeen puolustuskyvyttömässä tilassa.

Naisen 5-vuotias poika oli nukkumassa äitinsä vieressä puukotuksen alkaessa. Tapahtuma-aikaan talon yläkerrassa oli nukkumassa myös uhrin tytär 2-vuotiaan lapsensa kanssa. Tytär oli herännyt 5-vuotiaan pojan huutoon ja mennyt makuuhuoneeseen katsomaan äitiään, jolloin hän oli havainnut tämän makaavan verisenä sängyssä.


Keskitalo todettiin syyntakeiseksi

Keskitalolle tehdyn mielentilatutkimuksen mukaan hän oli syyntakeinen eli ymmärsi tekonsa seuraukset.

Mielentilatutkimuksen mukaan Keskitalolla on alkoholiriippuvuus ja sekamuotoinen persoonallisuus, mutta ei mielensairautta. Tutkimuksen mukaan tekoa edeltänyt runsas, pitkäaikainen alkoholinkäyttö ja teon aikainen alkoholipäihtymys ovat todennäköisesti voineet vaikuttaa heikentävästi Keskitalon kykyyn säädellä käyttäytymistään.

Päihtymystilalla tai tutkimusaikana kehkeytyneellä reaktiivisilla masennus -ja ahdistusoireilla ei katsottu olevan syyntakeisuuteen alentavasti vaikuttavaa merkitystä.

Käräjäoikeus määräsi miehen maksamaan korvauksia uhrin vieressä nukkuneelle 5-vuotiaalle pojalle kärsimyksestä 20 000 euroa ja tunnehäiriöistä 10 000 euroa.
Muille uhrin lähiomaisille mies joutuu maksamaan korvauksia yhteensä noin 30 000 euroa. Lisäksi mies joutuu maksamaan perunkirjoitus- ja hautajaiskulut.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.


Teksti:
Ari Kettunen
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!