Hyppää pääsisältöön
Nina Mikkonen pääsi leikkaukseen.

Nina Mikkonen leikkaukseen Timo T.A. Mikkosen kuoleman vuosipäivänä! ”Yöt ovat olleet pelkkää tuskaa”

Timo T.A. Mikkosen leski Nina Mikkonen, 53, on ollut puoli vuotta lonkkaleikkausjonossa. Hän sai juuri ennen joulua tietää, että pääsee kivuliaaksi äityneestä vaivastaan eroon.

Lue myös: Nina Mikkonen herkistyi Seiskan haastattelussa: Kulunut vuosi on ollut äärimmäisen raskas

– Lonkkani on vaivannut minua jo muutamia vuosia, mutta silloisesta elämäntilanteestamme johtuen en voinut hakeutua leikkaukseen. Liikkumiseni on ollut jo pitkään hyvin rajoittunutta, koska pienikin "väärä liike" aiheuttaa erittäin kovan vihlovan kivun. Tästä syystä myös yöt ovat yhtä tuskaa kylkeä kääntäessä, Nina kertoo.

Lue myös: Nina Mikkonen totuttelee elämään ilman Timo T.A:ta: Välillä unohdan, ettei häntä ole enää

Kivun pelko aina läsnä

Nina ei ole pystynyt kuntoilemaan lonkkavaivansa vuoksi.

– Se on tehnyt kaikenlaisen kuntoilun ja jopa normaalin kävelemisen lähes mahdottomaksi, koska liikkumisesta aiheutuvan kivun pelko on koko ajan läsnä. Fysiatrin ja fysioterapeutin pakeilta ortopedin vastaanotolle meni vain noin puoli vuotta.

Lue myös: Timo T. A:n kuolema oli raskas isku Mikkosten perheelle – pojat saaneet ammattiapua!

Mediapersoona Timo T.A. Mikkonen kuoli vuosi sitten.
Mediapersoona Timo T.A. Mikkonen kuoli vuosi sitten.

Nina hämmentyi saadessaan kutsun lonkkaoperaatioon, sillä leikkaus osui perheelle merkittävälle päivälle.

– Huomattuani, että tekonivelleikkaus suoritetaan samana päivänä kuin rakkaan Timoni kuolemasta tulee kuluneeksi vuosi, mietin hetken, koenko sen hyvänä vai pelottavana ajatuksena. Ajankohta on kuitenkin silkkaa sattuma, ja leikkaava lääkäri on rautainen ammattilainen, Nina sanoo.

Lue myös: Nina Mikkonen näkee unia edesmenneestä aviomiehestään - tällainen uni mullisti surutyön: Ymmärsin, että minun on päästettävä irti!

Timo T.A. nukkui pois 24. tammikuuta 2017.

– Vuoteemme on mahtunut paljon kaikenlaista, mutta silti tuntuu kuin armaan Timoni kuolemasta olisi vain viikkoja.

Alan luennoida

Ninan uusi vuosi alkaa uuden työn merkeissä.

Lue myös: Nina Mikkonen irtisanoutui yllättäen Muumikahvilasta!

– Minua voi tilata luennoimaan kokemusasiantuntijana ja todella tiukan paikan konkarina. Haluan tuoda erittäin rankan kokemukseni aikana karttuneita selviytymiskeinoja avuksi muille, jotka kamppailevat vaikeassa elämäntilanteessa. Luentoni sisältävät sekä kuvallista että sanallista kerrontaa, Nina kertoo.


Teksti:
Heli Karonen
Kuvat:
Seiskan arkisto

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!