Näin hurjasti sometähti Aino Rossi tienaa – ”Hinnastoni lähtee 1000 eurosta!”

Uutiset | 03.06.2019 07:16

Helsinkiläinen Aino Rossi, 27, on ammatiltaan sometähti, kauppatavaranaan oma henkilöbrändinsä. Hän markkinoi firmoja ja tuotteita. Aino luo tuotteille kasvot, kohdeyleisönään tavalliset ihmiset. Sosiaalisessa mediassa hän avaa ovensa elämään 153 000 seuraajalleen. Aino on uuden ajan julkisuuden henkilö.

Ainolla on osakeyhtiö. Somepersoona Aino tekee yhteistyötä firmojen kanssa esimerkiksi testaamalla YouTube-videossa meikkisarjaa, hotellia tai vaikkapa kauppakeskusta.

– Työssäni ole mitään selkeää standardilaskutusta. Hinnastoni lähtee 1 000 eurosta, ja hinta riippuu kokonaisuudesta.

Lue myös: Vaatemyyjästä sometähdeksi! Fanit tuijottivat bloggaajakaunotar Aino Rossia työpaikalla – ”Häiritsi työntekoa!”

Ei vapaata päivää

Ainolla ei ole vapaa-aikaa sen perinteisessä merkityksessä, vaan työt kulkevat mukana jopa lomamatkoille. Reissuille hän pakkaa kaksi kameraa ja kannettavan tietokoneen.

– Kerran olin lomalla kolme päivää vastaamatta sähköposteihin. Kaaoshan siitä meinasi syntyä.

Aino kirjoittaa elämästään blogiinsa, tekee videoita YouTubeen sekä julkaisee videoita ja kuvia Instagramissa.
Aino kirjoittaa elämästään blogiinsa, tekee videoita YouTubeen sekä julkaisee videoita ja kuvia Instagramissa.

 

Lue myös: ”Työllistän mieheni!” Bloggaajakaunotar Aino Rossi ja Samppa-rakas yhteiskuvassa!

Aino ei kuitenkaan valita vaan nauttii, kun saa olla itsensä pomo.

– Jos tuntuu, että minulla ei ole luova hetki, siirrän suosiolla työt hetkeksi sivuun ja keskityn johonkin muuhun.

Ainon tulot 2017

Ansio: 58 536 €

Pääoma: 2,5 €

Mätkyt: 455 €

Uinoaino Oy 2017 tilinpäätös

Liikevaihto: 112 633 €

Palkkamenot: 70 000 €

Voitto: 13 300 €

Yrityksen kassa: Vahva

Teksti:Jasmin Määttä
Kuvat:Timo Korhonen
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!