Hyppää pääsisältöön
Näin Oulun lapsisurmista syytetty peitteli raskauksiaan

Näin Oulun lapsisurmista syytetty peitteli raskauksiaan

Poliisi julkaisi eilen keskiviikkona uutta tietoa Oulun lapsisurmista. Tällä hetkellä tiedossa olevista todistajista lähes kaikki on jo kuulusteltu ja viimeiset todistajakuulustelut saadaan tehtyä ensi viikolla.

Todistajat ovat kertoneet poliisille havainnoistaan epäillyn naisen raskauksista ja hänen elämäntavoistaan. Todistajia on kaikkiaan lähes kaksikymmentä.

Useat todistajat ovat havainneet naisen raskaudet. Epäilty itse on yrittänyt peitellä niitä pukeutumalla väljästi ja kiistämällä raskaudet niistä kysyttäessä ja keksimällä tekosyitä pyöristymiselleen. Raskauksista on ollut havaintoja lähinnä epäillyn työkavereilla.

 

Aviomiehen asema muuttui

Raskausten aikaväliksi on varmistumassa vuodet 2005-2013. Kolme viimeistä raskautta ovat olleet epäillyn nykyisen avioliiton aikana.

Aviomies tai muutkaan läheiset eivät ole tienneet kuin vuonna 2011 päättyneestä raskaudesta. Muiden kahden raskauden aikana epäillyn aviomies on ollut pitkiä aikoja poissa eikä pariskunta ollut juurikaan tekemisissä keskenään avioliiton vaikeuksien takia.

Aviomiehen asema on muuttunut rikoksesta epäillystä asianomistajaksi eikä häntä siis epäillä enää mistään rikoksesta.


Teksti:
Sami Sinokki
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!