Uutiset

Murhatuomion istunut ammattirikollinen Jari Kolivaara, 54, on kuollut - poliisi tutkii tappona

21.02.2019 12:30

Kovan luokan ammattirikollinen ja murhamies Jari Kolivaara on Seiskan saamien tietojen mukaan kuollut. Seiskan tietojen mukaan Kolivaara joutui itse henkirikoksen uhriksi joulukuun lopulla. Kolivaara oli kuollessaan 54-vuotias. Asiasta uutisoi ensimmäisenä MTV.

Kolivaara oli korkean profiilin ammattirikollinen, joka on vuosikymmeniä ollut osa Suomen järjestäytyneen rikollisuuden kovinta ydintä.

Kolivaara kuului aiemmin United Brotherhood -jengiin, mutta Seiskan tietojen mukaan hän ei kuolinhetkellä ilmeisesti enää ollut jengin jäsen. Seiska tavoitti Helsingin poliisilaitoksen väkivaltarikosyksikön johtajan Jari Kosken, joka oli poikkeuksellisen niukkasanainen asiasta.

- En vahvista mitään, enkä voi asiaa kommentoida, Koski totesi.

Poliisi tiedotti

Helsingin poliisi julkaisi torstaina tiedotteen, jossa se ilmoitti tutkivansa Helsingin Puistolassa tapahtunutta henkirikosta, jossa uhrina on ollut 54-vuotias mies. Seiskan tietojen mukaan kyseisen henkirikoksen uhri on juuri Kolivaara.

Poliisin mukaan ruumis löytyi Puistolassa sijaitsevasta yksityisasunnosta tammikuussa - viikkoja epäillyn henkirikoksen jälkeen. Poliisi käynnisti asiassa esitutkinnan ja rikosnimike on tässä vaiheessa tappo.

- Henkirikostutkinta käynnistettiin vainajassa olleiden ulkoisten vammojen perusteella. Kuolinsyy tarkentuu, kun oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen tulokset valmistuvat, rikosylikomisario Koski kommentoi tiedotteessa, jossa uhrin henkilöllisyyttä ei kommentoida.

- Esitutkinta on alkuvaiheessa. Poliisi ei voi antaa julkisuuteen yksityiskohtaisia tietoja tapahtuneesta tai esitutkinnan tämänhetkisistä tuloksista, koska se voisi vaarantaa keskeneräisen esitutkinnan ja vaikeuttaa rikoksen selvittämistä. Samasta syystä poliisi ei voi tässä vaiheessa kommentoida, mitä tutkintatoimenpiteitä esitutkinnan aikana on tehty tai aiotaan tehdä, tiedotteessa kerrottiin

Poliisioperaatio pari viikkoa sitten

Seiskan saamien tietojen mukaan tapauksen tiimoilta olisi otettu kiinni useampi kuin yksi mieshenkilö. Pääkaupunkiseudun käräjäoikeuksien pakkokeino-osastojen tiedoista ei kuitenkaan löydy yhtään vangitsemisoikeudenkäyntiä, jossa vangitseminen olisi tehty epäillyn henkirikoksen takia, ja joka sopisi tapaukseen. 

Poliisi myöskin tiedotti torstaina, ettei se toistaiseksi kommentoi, onko rikosepäilyn vuoksi otettu kiinni epäiltyä tai epäiltyjä tai keitä asiassa on kuulusteltu.

Eräs Seiskan lukija ihmetteli pari viikkoa sitten tapahtunutta poliisioperaatiota asunnolla, joka on sittemmin selvinnyt Kolivaaran asunnoksi.

- Poliiseja oli paikalla paljon ja näytti siltä, että asunnosta olisi kannettu ulos ruumis, Seiskalle vinkattiin parisen viikkoa sitten.

Poliisi ei ole vahvistanut Seiskan saamaa lukijavinkkiä.

Yksi harvalukuisista kovan luokan rikollisista

Kolivaara oli osa Suomen hyvin harvalukuista joukkoa, jotka ovat oikeita ammattirikollisia. Hänen rikoshistoriansa on mittava ja hän kuului pitkään pahamaineisena rikollisjärjestönä pidettyyn United Brotherhood -jengiin.

Viimeksi Kolivaara oli esillä paljon mediahuomiota saaneen, järkyttävän joukkoraiskaustapauksen tiimoilta United Brotherhoodin kerhotilassa. Parikymppinen nainen kuljetettiin Vantaalla sijaitseviin kerhotiloihin kaksi kertaa vuonna 2011. Kummallakin kerralla häntä pidettiin vankina useita tunteja ja raiskattiin. Motiivi tekoon oli oikeuden mukaan vasikointi ja rangaistus siitä toteutettiin suunnitelmallisesti.

Rikoksesta tuomittiin neljä miestä ja tapausta käsiteltiin korkeimmassa oikeudessa asti. Kolivaara sai kaikkein pisimmän, kahdeksan vuoden vankeusrangaistuksen. 

Kylmäverinen murhaaja

Kolivaara muistetaan erityisesti vuonna 1995 tapahtuneen Osmo ”Lusu” Ahlqvistin murhasta, josta hän sai elinkautisen vankeusrangaistuksen. Ahlqvist oli Kotkan alueen markkinoita hallitseva huumeparoni. Kolivaara ajoi aseistettuna Helsingistä Kotkaan ja ampui hänet piittaamatta siitä, että Ahlqvistin poika oli tämän sylissä ja sai myös osuman luodista. Murhan ja murhan yrityksen lisäksi Kolivaara tuomittiin samana vuonna myös paristakymmenestä muustakin rikoksesta, joihin kuului muun muassa törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä huumausainerikoksia. 

Ahlqvistin murha oli palkkamurha, josta muun muussa Rööperi-kirjassa kerrotaan näin:

Junnu kertoo: ”Mä tiedän tarkkaan kuka järjesti Lusun ampumisen. Muutama henkilö pisti littiin määrätyn määrän rahaa ja maksoi sen. Lusu oli niiden kova kilpailija. Mä soitin Lusulle kuukausi ennen kuin se ammuttiin ja sanoin, että on vakavaa asiaa. Me tavattiin Kouvolan Prisman parkkipaikalla kello kaksi yöllä, ettei kukaan olisi nähnyt meitä. Mä kerroin, että sillä on hengenlähtö lähellä, että on lyöty littiin rahat sitä varten. Lusu sanoi, että sekin oli kuullut vähän samanlaista ja että hän ei laske sisään kuin tuttuja ihmisiä tämän jälkeen. Se laski tutun sisään ja teki virheen. Tuttu ampui sen."

Kolivaara kohautti oikeudenkäynnissä, kun hän kuunteli korvalappustereoista musiikkia tuomion luvun aikana.

Teksti:Sami Sinokki
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!