Hyppää pääsisältöön
Mr. Gay Finland -voittaja Peter Lindén on nuorten asialla: Haluan auttaa!

Mr. Gay Finland -voittaja Peter Lindén on nuorten asialla: Haluan auttaa!

Helsinkiläisyrittäjä Peter Lindén oli pakahtua onnesta, kun hän kuuli voittaneensa Mr. Gay Finland -tittelin myöhään viime yönä (26.-27.6.). Kilpailu pidettiin ravintola DTM:ssä Helsingin keskustassa.

- Aivan uskomattoman hyvä fiilis! Peter pystyi kertomaan innostuksestaan huolimatta.

Peter kertoi Seiskalle, että hän haluaa tehdä muutoksen. Komea nuorimies vaikuttaa stereotypioihin kyllästyneeltä ja hän haluaakin muistuttaa ihmisiä, ettei kaikilla homoseksuaaleilla ole samanlainen persoona.

- Heteroitakin on erilaisia, miksei muka meitäkin ole? Nuorilla homoseksuaaleilla on jo valmiiksi vaikeaa, joten haluan edesauttaa heidän sopeutumistaan yhteiskuntaan, Peter kertoi suunnitelmistaan.

 

"Olin aivan kauhuissani!"

Ainakin yleisön mielestä Peter oli ehdottomasti ansainnut voittonsa. Raikuvat aplodit saivatkin miehen herkistymisen partaalle. Ei uskoisi, että parhaasta lavakarismasta palkittu Peter kuitenkin jännitti esiintymistä.

- Muutaman kerran olin aivan kauhuissani. Sitten piti vain tsempata oikein kunnolla ja laittaa kaikki peliin, Peter naurahti.

Häntä oli kannustamassa runsas joukko ystäviä ja perhettä.

- Kaikkien tuki on ollut aivan uskomattoman tärkeää, perheeni sekä tietysti poikaystäväni. Valitettavasti äitini ei päässyt paikalle, Peter harmitteli Seiskalle.

 

Misterit mukana Pride-kulkueessa

Mr. Gay Finland -kilpailu on osa Helsinki Pride –viikkoa ja lauantaina Peter osallistuu Pride-kulkueeseen yhdessä perintöprinssiensä kanssa. He kiertävät kulkueen mukana omalla rekalla. Elokuussa Peter edustaa Suomea Mr. Gay World –kilpailussa Roomassa.

Seiska onnittelee!

 


Teksti:
Mariama Bah
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!