Hyppää pääsisältöön
Mikko Rasila erokriisistään: Markus käski minun häipyä!

Mikko Rasila erokriisistään: Markus käski minun häipyä!

Näyttelijä Mikko Rasila, 53, ja tuottaja Markus Aho, 44, rekisteröivät suhteensa Helsingin maistraatissa lokakuussa 2012. Sitä ennen he olivat olleet yhdessä 11 vuotta.

Rakkauden piti olla ikuista, mutta nyt heillä on meneillään erittäin vakava aviokriisi.

Keväällä 2013 Mikko ja Markus pistivät pystyyn oman ohjelmallisen baarin, Bar Maskin Fuengirolassa, jossa juominkien lisäksi oli tarjolla teatteri- ja musiikkiesityksiä. Mikko toimi itseoikeutetusti baarin vetonaulana. Hallinnollinen työ jäi Markukselle.

Nyt yhteistyö on poikki.

- Markus käski minut itsenäisyyspäivänä häipymään baaristamme ja sanoi, ettei minulla ole mitään asiaa sinne. Eihän kukaan voi tehdä näin. Minulla ei ole rahaa edes ruokaan, sillä Markus on hoitanut kaikki talousasiamme, Mikko kertoo surullisena.

Mikko sanoo olleensa liian luottavainen palvomansa ihmisen suhteen.

 

Espanjaa en jätä

Espanja on Mikolle tuttu ja rakas maa, sillä hän opiskeli siellä aikoinaan espanjan kielen lisäksi flamenco-tanssia ja opettaa kumpaakin nykyisin muille.

- En minä täältä ikinä pois lähde, vaikka mitä tapahtuisi, Mikko vakuuttaa Seiskalle.

Vaikka Mikon tunteet heittelevät nyt raivosta suruun, hän vakuuttaa, ettei ole mitään hätää.

- Minulla on täällä ja Suomessa paljon rakastavia ystäviä, joiden tuki on minulle tärkeää. Tällä hetkellä en vain tiedä, miten alkaisin laittaa asioitani kuntoon.

Erokriisistä uutisoi ensimmäisenä viime viikolla Iltalehti.

 

 


Teksti:
Anne Pennanen
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!