Hyppää pääsisältöön
Katso kuva!
Oona Airola tähdittää Oma maa -elokuvaa.

Mikä kaunotar! Oma maa -elokuvassa vahvan naiskuvan tekevä Oona Airola esitteli rakkaansa: Leo on tuttu Tuntemattomasta sotilaasta – edustivat yhdessä punaisella matolla

Suomessa on tehty elokuvia heti sotaa seuranneesta ajasta verrattain vähän. Nyt puutetta paikkaa konkariohjaaja Markku Pölösen elokuva Oma maa.

Rakkaustarinan toinen päätähti Oona Airola ei ole vielä suurelle yleisölle kovin tuttu kasvo.

Opiskeltuaan kotikaupungissaan Kokkolassa kansanmusiikkia ja pop/jazz-laulua Oona pääsi Teatterikorkeakouluun, josta valmistui vuonna 2015. Kaksi vuotta myöhemmin hän pokkasi parhaan naissivuosan Jussi-palkinnon Hymyilevästä miehestä.

– Elokuva sai hirveän määrän katsojia ympäri maailmaa, mutta ei niinkään Suomessa. Joten kyllä, olen monelle katsojalle varmaankin aivan uusi tuttavuus, Oona nyökkää Seiskalle.

Oona voitti parhaan naissivuosan Jussi-palkinnon vuoden 2017 nyrkkeilyelokuvastasta Hymyilevä mies.
Oona voitti parhaan naissivuosan Jussi-palkinnon vuoden 2017 nyrkkeilyelokuvastasta Hymyilevä mies.

 

Oma maa on Oonan ensimmäinen elokuvan päärooli. Sen tulkitseminen eroaa kuulemma suuresti siitä, millaista on tehdä sivuosaa.

– Sivuosassa on aina mahdollista näytellä pitkälti päähenkilön ja tämän kokemusten kautta, mutta päähenkilönä ei enää ollakaan komppaamassa ketään muuta. Hahmojen persoonaa kuvataan muiden henkilöiden kautta yllättävän vähän, kun taas oma roolihahmoni Anni vie omalla toiminnallaan tapahtumia aika paljonkin eteenpäin, hän vertaa.

– Ja olen tosi onnellinen siitäkin, että sain tehdä sellaista naiskuvaa, jota ei ole vielä kauheasti nähty elokuvissa.

Lue myös: Paula Vesalalla on sormet pelissä Markku Pölösen Oma maa -elokuvassa – ”Minulla oli taas tällainen tuplarooli”

Oona seurustelee Leo Honkosen kanssa.

– Olen todella ylpeä Oonasta, näyttelijämies myhäilee.

Leo nähtiin valkokankaalla viime vuonna ensi-iltaan tulleessa Aku Louhimiehen ohjaamassa Tuntematon sotilas -elokuvassa, jossa hän näytteli vänrikki Jalovaaraa.

Oona Leo-rakkaansa kanssa Oma maa -elokuvan ensi-illassa.
Oona Leo-rakkaansa kanssa Oma maa -elokuvan ensi-illassa.

 


Teksti:
Eetu Ampuja
Kuvat:
Ari Lahti ja Elokuvayhtiö Aamu

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!