Hyppää pääsisältöön
Metti Forssell

Metti Forssell antoi podcastissaan miehen laukoa naisista mitä sylki suuhun toi - poisti jakson anteeksipyynnön kera!

Jalkapalloilija Mikael Forssellin näyttävä Metti-vaimo on tunnettu bloggari, mutta hänellä on myös podcast-ohjelma Hanna Väyrysen kanssa.

Viimeisin podcast joutui kuitenkin taannehtivasti itsesensuurin hampaisiin, sillä Metti kertoo Instagramissa poistaneensa kohua herättäneen jakson.

Ilta-Sanomat on julkaissut muutaman sitaatin nyt jo poistetusta äänityksestä. Siinä keskusteluun kutsuttu miesvieras, joka nimettiin kiintiömies-Juhaksi, puhui sovinistisia latteuksia naisten ja miesten suhteista sekä sosiaalisesta statuksesta. 

- Otetaan esimerkiksi vaikka miehen mielestä ei niin viehättävä nainen. Vaikka se nainen on menestynyt, sillä on hyvät jutut, rahaa ja hieno auto,  niin not gonna work. 

Lisäksi Juha arvioi muotia ja muitakin asioita, ilmeisesti huumorin varjolla, epäsopivaan tyyliin.

Ei vastaväitteitä

Sananvapauden nimissä mitä typerimpiäkin asioita on lupa sanoa ääneen, mutta tässä tapauksessa ongelmaksi nousi se, etteivät ohjelman emännät haastaneet kiintiömies-Juhan älyttömyyksiä mitenkään.

Kohun seurauksena Metti ja Hanna päättivät poistaa podcast-jakson, anteeksipyynnön kera.

Anteeksi, olen pahoillani! Tässä vaiheessa on selvää, että nyt tuli tehtyä virhe podcastin kanssa. Olemme 
jutelleet tästä yhdessä ja tulleet siihen tulokseen, että parasta poistaa koko jakso. Ja ottaa opiksi 

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Pauli Poutanen
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!