Hyppää pääsisältöön
Mikko ja Henna

Maajussille morsian -parilla erikoinen käänne avioerossa – tulivat katumapäälle?

Maajussi Mikko Peränen etsi rakkautta Maajussille morsian -ohjelmassa, joka näytettiin televisiossa vuonna 2010.

Mikko tapasikin ohjelman kautta Henna Suhosen, jonka kanssa hän meni naimisiin kesällä vuonna 2013. Pariskunnan avio-onnea ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä Henna jätti yksin avioerohakemuksen Keski-Suomen käräjäoikeuteen viime vuoden maaliskuussa. Ex-pari ei ole tehnyt avioehtoa.

Viime torstaihin mennessä hakemus

Avioerosta olisi tullut virallinen 6. huhtikuuta 2017, mikäli jompikumpi olisi vienyt ennen sitä käräjäoikeuteen toiseen vaiheen hakemuksen. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Keski-Suomen käräjäoikeudesta paljastaa, että kumpikaan ei ole toimittanut hakemusta määräaikaan mennessä käräjäoikeuteen, joten Mikon ja Hennan avioliitto on edelleen voimassa.

Kihloihin ennen kuvauksia

Mikon ja Hennan suhde alkoi salailulla, sillä he tapasivat salaa jo ennen Maajussille morsian -ohjelman kuvauksia. Pariskunta oli tavannut vain pari kertaa, kun Mikko halusi kihlata Henna-rakkaansa ennen kuvauksien aloittamista.

- Henna alkoi epäröidä, että jos ihastunkin muihin heilaehdokkaisiin. Halusin todistaa, että olen aidosti rakastunut häneen ja tosissani. Eihän tuotantoyhtiö siitä ilahtunut, että olimme toimineet heidän selkänsä takana. Emme mahtaneet tunteillemme mitään, Mikko kertoi tuolloin Seiskalle.

Salavauva

Mikon ja Hennan salailulle ei näkynyt loppua edes kuvausten jälkeen, sillä Henna huomasi olevan raskaana. Pariskunnan onni täydentyi syksyllä vuonna 2010, kun heidän esikoislapsensa Moona syntyi.

Kolme vuotta esikoislapsensa syntymän jälkeen Mikko ja Henna juhlivat häitään. Avio-onni täydentyi vielä toisella lapsella maaliskuussa 2014, kun he saivat poikavauvan.


Teksti:
Katja Lintunen
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!