Lola Odusogan ja Sunneva Kantolan sanasota jatkuu nyt sosiaalisessa mediassa!

Uutiset | 31.01.2017 19:13

Vuoden 1996 Miss Suomi Lola Odusoga päätyi tänään tiistaina ilmestyneessä Ilta-Sanomissa kritisoimaan kovin sanakääntein Miss Suomi -organisaatiota ja missiemo Sunneva Kantola siitä, etteivät suomalaiset missit ole pärjänneet kansainvälisissä kisoissa.

Miss Suomi -kilpailua järjestävä Sunneva Kantola ei jaksanut kuunnella enää Lolan jokavuotista valitusta, vaan päätti avata sanaisensa arkkunsa. Hän kertoi Facebook-päivityksessään, että on tottunut jo siihen, että kolme kauneusalla vaikuttavaa henkilöä teilaavat hänen missinsä ja heidän kisamenestyksen vuosi vuotensa perään. Hän myös totesi, että pitää kyseisiä henkilöitä kiusaajinaan.

Filippiineillä Miss Unviersum -kisaa seuraamassa ollut Sunneva jätti kuitenkin mainitsematta kiusaajiensa nimet. Seiskan saaman tiedon mukaan hän viittaa päivityksellään Lolaan, stylisti Riku Campoon ja mallimamma Marjo Sjöroosiin, jotka ovat tänäkin vuonna teilanneet Miss Suomi -organisaation ammattitaidon.

Lola ja Sunneva selvittelevät nyt välejään sosiaalisessa mediassa.

 

 

Lola kommentoi Sunnevan julkisuuteen levinnyttä Facebook-päivitystä Instagram-sivuillaan. Hän ei pidä itseään kiusaajana.


- Näin. Voin olla monia asioita joista monet eivät pidä: vahvatahtoinen, itsevarma, itsepäinen, päämäärätietoinen, suorasanainen, sekä vahvan mielipiteen omaava. Mutta ei, kiusaajaksi sinä @sunnevakantola et voi minua kutsua. Jotain rajaa!

 

 

❤️?? #positivethinking #kiusaamistavastaanry #lovethelifeyoulive #worldpeace

Kuva, jonka Sunneva Kantola (@sunnevakantola) julkaisi

 

Sunneva ei jäänyt sanottamaksi, vaan vastasi hetkeä myöhemmin Lolan viestiin omalla Instagram-sivuillaan.

- Itsevarmuus ei ole sitä, kun kävelet huoneeseen ja tunnet itsesi paremmaksi kuin muut. Itsevarmuutta on kävellä sisään ja olla vertaamatta itseään muihin, luki Sunnevan päivittämässä kuvassa.

Teksti:Seiskan toimitus
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:
Enemmän irti Seiskasta täysin ilmaiseksi! Klubilaisena saat lisää julkkisuutisia, ekstrakilpailuja ja viihdettä joka päivä.
Liity ilmaiseksi!

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!