Hyppää pääsisältöön
Lenita Airisto

Lenita Airisto kritisoi rajusti Kaunis elämä -ohjelmaa – ei ollut tyytyväinen sisältöön: ”Se on perseestä”

Ex-missi ja yrittäjä Lenita Airisto tähditti viime keväänä Ava-kanavalla nähtyä Kaunis elämä -sarjaa. Hän kertoo Seiskalle, ettei ollut täysin tyytyväinen ohjelman sisältöön. Hän on samoilla linjoilla Vain elämää -sarjasta ulos lentäneen Terhi Kokkosen kanssa siitä, että ohjelmien tekotapa ja rakenne ovat vääriä.

- Koko kuvauspäivästä saatetaan käyttää lopullisessa ohjelmassa kaksi repliikkiä, jotka ovat yleensä ne viihteellisimmät. Se on perseestä! Kaunis elämä -sarjan kuvauksissa minun suuhuni ei kuitenkaan syötetty sanoja, Lenita Airisto kertoi Seiskalle Jorma Uotisen Absolute motion -korumalliston lanseeraustilaisuudessa.

Riitta kannusti osallistumaan

Lenita kertoo suostuneensa sarjaan pitkälti hyvän ystävänsä Riitta Väisäsen takia. He ovat tunteneet toisensa jo vuosikymmenien ajan, joten Lenitasta oli luonnollista suostua mukaan Riitan kehittämään ohjelmaan.

Hän kertoo katsoneensa kaikki Kaunis elämä -sarjan jaksot.

- Minulle on muodostunut tavaksi, että haluan analysoida jälkikäteen kaikki työni. Sekä minulla että Riitalla on takana pitkä ura. Olisimme halunneet tuoda vielä vahvemmin esille, mitä kaikkea olemme tehneet, sillä emme ole mitään turhia julkkiksia.

lenita

Lenitaa harmittaa, ettei sarjassa tuotu esille esimerkiksi Pia Lambergin uraa Amerikassa.

- Hän on tehnyt todella merkittäviä juttuja rapakon takana. Ei ole helppoa pärjätä Kaliforniassa, jossa samasta paikasta kamppailevat maailman kauneimmat naiset.

"Nykyisin Maikkarilla ei ole katsojia"

Lenita arvostaa MTV3-kanavalla Kymppitonni-ohjelmaa vuosia juontaneen Riitan uraa.

- Maikkari lopetti Kymppitonnin, koska ohjelmalla oli väärät katselijat. Nykyisin Maikkarilla ei ole katsojia. Katson itse kyseiseltä kanavalta uutiset ja viihdetarjonnasta Tanssii tähtien kanssa -ohjelman.

Lenitaa pyydetään säännöllisin väliajoin tv-ohjelmiin, mutta hän on ollut aina tarkka, mihin lähtee mukaan.

- Minua kysytään ohjelmiin puhekykyni ja mielipiteitteni takia!


Teksti:
Petri Voutilainen
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!