Hyppää pääsisältöön
Lauri Tähkä

Lauri Tähkän ja lääkärirakkaan salahäät: Lauri riensi kirkosta suoraan keikalle – häämatka Italiassa!

Laulaja Lauri Tähkällä eli Jarkko Suolla on ollut kiireinen keikkakesä, mutta kaiken hulinan keskellä hän on on viettänyt siviilielämässään onnellisia hetkiä. Juhannuslauantaina, vain tunteja ennen Powerpark-keikkaansa, Lauri nimittäin avioitui pitkäaikaisen rakkaansa kanssa.

- Lauri osti vihkisormukset Turusta hieman ennen juhannusta. Lauri ja tumma kaunotar avioituivat vain parin todistajan läsnäollessa Lapuan kirkossa, lähipiiristä kerrotaan.

Morsian ei luottanut häissään perinteiseen valkoiseen pukuun.

- Hänellä oli yllään kirjava asu, joka oli todella kaunis, Seiskalle paljastetaan.

Hääyö Seinäjoella

Häistään Lauri lähti suoraan keikalle puolen tunnin ajomatkan päähän Alaharmään, mutta palasi heti esiintymisen jälkeen rakkaansa luo.

- Hääyönsä tuore aviopari vietti Seinäjoen Vaakuna-hotellissa.

Laurin kesän keikkakalenteri näyttää hyvin kiireiseltä, joten tuoreella avioparilla ei ollut aikaa lähteä kovin pitkälle lemmenlomalle.

- Pariskunta karkasi muutaman päivän häämatkalle Italiaan. Luultavasti he tekevät vielä toisen, pidemmän matkan tulevaisuudessa, lähipiiristä kerrotaan.

Avioehto tehtiin hääpäivänä

Avioliiton solmimisen myötä pariskunta teki myös avioehdon, joka tuli julkiseksi pari viikkoa häiden jälkeen.

Avioehdosta selviää, että asiakirja on rekisteröity samana päivänä, kun pariskunta solmi avioliittonsa. Lisäksi avioehdosta tulee ilmi, että Laurin lääkärivaimo otti miehensä sukunimen.

Aikaisemmassa avioliitossaan Lauri teki avioehdon vasta kahdeksan vuotta häiden jälkeen.

Avioehto on yleinen tapa suojata molempien omaisuus, jos avioliitto päätyy eroon.


Teksti:
Katja Lintunen
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!