Hyppää pääsisältöön
Virpi Kätkä panostaa hyväntekeväisyyteen.

Laulaja Virpi Kätkä panostaa hyväntekeväisyyteen – ”Päivätöitä teen enää sen verran, että saan itseni ja lapseni elätettyä”

CatCat-duosta tuttu laulaja Virpi Kätkä, 49, nähdään helmikuussa Nelosella alkavassa Selviytyjät-sarjassa. Laulaja kertoi Seiskan haastattelussa aloittaneensa kuvausmatkan myötä kokonaisvaltaisen elämäntaparemontin.

Lue lisää: Laulaja Virpi Kätkä aloitti elämäntaparemontin – ”En jaksanut juosta kuin sata metriä!”

Suomeen palattuaan Virpi on innostunut myös hyväntekeväisyystyöstä, jota hän tekee useita kertoja viikossa.

– Jaan kotikaupungissani Naantalissa vähäosaisille ruokakasseja erään järjestön kautta. Kävin myös SOS-lapsikylän koulutuksen, joka mahdollistaa sen, että luokseni voi sijoittaa alkoholiperheiden lapsia turvaan.

– Päivätöitä teen enää sen verran, että saan itseni ja lapseni elätettyä.

Virpillä on kaksi kouluikäistä lasta ex-miehensä Tauskin kanssa. – Olen elänyt tähän saakka täysin lapsilleni, jotka olivat kuvausten ajan hoidossa isovanhemmillaan.
Virpillä on kaksi kouluikäistä lasta ex-miehensä Tauskin kanssa. – Olen elänyt tähän saakka täysin lapsilleni, jotka olivat kuvausten ajan hoidossa isovanhemmillaan.

 

Lue myös: Vau! Tältä laulajakaunotar Virpi Kätkä näyttää meikittömänä – kuva!

LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!


Teksti:
Petri Voutilainen
Kuvat:
Seiskan arkisto

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!