Hyppää pääsisältöön
Lääkäri Antti Heikkilä: Minkkiturkkinaisen karvakolmio oli puolen metrin päässä nenästäni!

Lääkäri Antti Heikkilä: Minkkiturkkinaisen karvakolmio oli puolen metrin päässä nenästäni!

Suomen johtaviin ravintoasiantuntijoihin lukeutuva lääkäri Antti Heikkilä on julkaissut elämäkertansa. Kapea polku –nimisessä teoksessa Heikkilä käy läpi asioita elämästään aina varhaislapsuudestaan lähtien.

 

 

Kirjassa Heikkilä muistelee myös aikaa, jolloin hän oli 1970-luvulla leikkaavana lääkärinä Töölön sairaalan yöpäivystyksessä. Työ Töölössä oli rankkaa, mutta lääkärin arkeen mahtui myös koomisia tilanteita.

– Kirjoitin vanhalla Adlerilla potilasraporttia, kun hätkähdin hahmoa, joka oli tullut hiljaa ja seisoi vieressäni. Nainen oli kaunis ja hänellä oli minkkiturkki yllään. Sitten hän avasi turkin, minkä alla hän oli täysin alaston. Nainen seisoi todella lähellä niin että karvakolmio oli puolen metrin päässä nenästäni. Nainen sanoi, että häneltä oli jäänyt suurehko summa rahaa tänne, näyttäen karvakolmiota sormella, Heikkilä kirjoittaa.

 

"Teki mieli kurkistaa"

Heikkilän mukaan tilanne oli suorastaan jopa häkellyttävä. Nainen vaikutti normaalilta, eikä tuntunut olevan minkään aineen vaikutuksen alaisena.

– Tilanteen ristiriitaisuutta lisäsi naisen kauneus. Teki mieli kurkistaa rahakätköön, mutta sitten reipas virkamies heräsi minussa. Kerroin hänelle, että valitettavasti meillä ei ole sopivia instrumentteja eikä gynekologista tutkimuspöytää. Lupasin järjestää hänelle kyydin Naistenklinikalle, minne hän sitten lähti. Mietin pitkään, että paljonkohan sitä rahaa oli kätkössä siellä tai olikohan sitä lainkaan, että olisiko sittenkin pitänyt kurkistaa, Heikkilä kirjoittaa.

 

 


Teksti:
Panu Hörkkö
Kuvat:
Panu Hörkkö

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!