Hyppää pääsisältöön
Krista ja Janne ehtivät häämatkalle vasta myöhemmin.

Krista Siegfridsin ja juontajarakas Janne Grönroosin tunteikkaat häät! ”Siellä itkettiin ja naurettiin”

Laulaja Krista Siegfridsin, 31, ja hänen miehensä, juontaja Janne Grönroosin, 33, pitkä yhteinen taival sai yhden kruununsa viime lauantaina (7.10.), kun pari ankkuroitui avioliiton satamaan. Häitä juhlittiin Kristan kotimaisemissa Kaskisissa perinteikkäässä Bladhin talossa, jossa rakastavaiset myös vihittiin.

Krista Siegfrids sanoi tahdon – juhlii häitään kotimaisemissaan!

Krista ja Janne ehtivät seurustella 13 vuotta ennen avioitumista. He tapasivat toisensa aikoinaan 2000-luvun alussa luokanopettajaopintojen parissa Vaasassa. Kihloja pari vaihtoi romanttisesti Malediiveilla syksyllä 2014. Euroviisuissa vuonna 2013 Marry Me -kappaleellaan hurmanneen Kristan ja Jannen avioitumista on sen jälkeen odotettu kuin kuuta nousevaa.

Leuka loksahti helsinkiläisputiikissa - tyrmäävän kaunis Krista Siegfrids sovitteli morsiusmekkoja: "Hahhahhaa, totta se on!"

Leikkejä ja tanssia

Odotettu päivä koetti vihdoin lauantaina. Kristan ja Jannen onnea oli todistamassa vain parin läheisiä ja sukulaisia, joiden joukossa ei juuri julkkiskasvoja nähty. Itseoikeutettuna häävieraana oli Kristan personal trainerina kunnostautunut Hunks-komistus Jucci Hellström, joka kehui häiden tunnelmaa mahtavaksi.

 Krista Siegfrids meni naimisiin.

– Ne olivat Kristan ja Jannen näköiset juhlat. Hääpari tykkää show´sta, jota riitti niin hauskojen leikkien kuin tanssien muodossa. Iltaan sisältyi paljon itkua ja naurua, Jucci tunnustaa.

Krista Siegfrids avioitui: julkaisi romanttisen hääkuvan - katso!

Krista oli sonnustautunut suoraviivaiseen valkoiseen häämekkoon. Näyttävä luomus istui sporttisen popparin päälle kuin nakutettu.

Häämatkalle myöhemmin

Häämatkalle vastanaineet suuntaavat vasta myöhemmin. Ajankohdan määrittelevät työt. Kristalla riittää kiireitä musiikin saralla, kun Janne isännöi Ruotsissa TV3:n ja Aftonbladetin yhteistä aamuohjelmaa.

– Hyvä, kun onnistuttiin löytämään vapaa viikonloppu häitä varten, Krista tuumasi Me Naiset -lehdelle aiemmin syksyllä.


Teksti:
Juhamatti Nieminen
Kuvat:
Lehtikuva ja Pauli Mörsky

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!