Krista Siegfridsin äitiysloma on tunteita tulvillaan – suunnaton suru varjostaa vauvaonnea

Uutiset | 15.01.2021 06:03

Laulaja Krista Siegfridsin, 35, alkuvuoteen on mahtunut suuria tunteita. Onnea perheeseen tuo marraskuussa syntynyt esikoisvauva.

– Voin vain koko ajan tuijottaa Lizzyä ja ajatella, kuinka onnekas olen, hän kertoo iloisena puhelimessa.Krista viettää osaa äitiyslomastaan Suomessa.

– Äitiys tuntuu luonnolliselta ja ihanalta. Olemme todella onnekkaita, ja hän on ollut ainakin toistaiseksi todella kiltti meille vanhemmille.

Krista on myös julkaissut sosiaalisessa mediassa suloisia kuvia uudesta perheenjäsenestä.

Pieni ja kaunis seremonia

Viime viikonloppuna Krista jakoi kuitenkin myös koskettavan suru-uutisen Instagramissa kertomalla saattaneensa isoäitinsä viimeiselle matkalle.

– Jätimme eilen hyvästit rakkaalle mummullemme. Seremonia oli pieni ja kaunis, Krista kirjoitti englanniksi Instagram-tarinassaan.

Isoäiti oli Kristan mukaan kiltein ja kultaisin ihminen, jonka hän on tuntenut.

– Rakastan sinua niin paljon, ja ikävöin sinua jo nyt. Toivottavasti tapaamme jälleen, Krista kirjoitti.

Krista ja hänen kumppani Rutger viettävät nykyään suuren osan ajastaan Hollannissa. Suomessa vieraillessaan pariskunta asuu Helsingin keskustassa näyttävässä huoneistohotellissa.

Lue myös: Vauvauutinen: Krista Siegfrids synnytti esikoisensa!

Teksti:Henryk Björkström
Kuvat:Seiskan arkisto ja Instagram
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!