Hyppää pääsisältöön
Krista Siegfrids

Krista Siegfrids paljastaa – näin hän tapasi aviomiehensä Janne Grönroosin: Se oli niin söpöä!

Laulaja Krista Siegfrids ja hänen aviomiehensä Janne Grönroos ovat pitäneet yhtä jo 14 vuotta.

Krista ja hänen aviomiehensä Janne Grönroos tapasivat toisensa heidän opiskellessaan opettajiksi Vaasan ruotsinkielisessä yliopistossa, Åbo Akademissa.

− Janne huomasi minut heti. Oppilaita oli noin sata, ja Janne kätteli kaikkia päästäkseen kättelemään minua lopuksi ja juttelemaan kanssani. Mielestäni se oli niin söpöä.  Ajattelin, että hän on aika hauska tyyppi. En ajatellut mitään muuta vielä silloin, Krista kertoo Seiskan Pinnan alla -podcastin haastattelussa.

Lue myös: Krista Siegfrids aloittaa melkoisen show-rupeaman – tarkka yhdestä asiasta!

Rakkaus roihahti, ja pariskunta aloitti yhteisen rakkauden taipaleensa. Krista ja Janne huomasivat haaveilevansa jostain muusta kuin opettajan työstä, ja he päättivät tehdä radikaalin ratkaisun.

− Olemme molemmat jättäneet koulun kesken. Meillä oli samanlaisia unelmia. Janne halusi tehdä töitä radiossa Helsingissä, ja minä sain ensimmäisen musikaaliroolini Svenska Teaternin PlayMe -musikaalissa vuonna 2009. Päätimme muuttaa Helsinkiin, koska se oli meidän mahdollisuutemme. Se oli mahtavaa, ja halusimme molemmat sitä.

Osallistu kilpailuun: Voita uskomaton pikkujouluilta! Tarjolla huikea illallispaketti Krista Siegfridisin tähdittämään Dinner Show’hun!

Kuuntele Kristan podcast-haastattelu kokonaisuudessaan Spotifyssa:

 

Janne on rehellisin kriitikkoni

Krista on ollut mukana monenlaisissa projekteissa. Laulaja ei halua turvautua aina pelkästään omaan visioonsa, ja Jannella on tärkeä rooli Kristan uraan ja projekteihin liittyvissä asioissa.

− Janne on minulle se rehellisin kriitikko. Hän on todella rehellinen. Hän kysyy aina, haluanko kuulla hänen rehellisen palautteensa vai tsemppaamista. Sitten pyydän häntä olemaan rehellinen.

Hän myöntää, että välillä heidän näkemyksensä eivät kohtaa.

− Totta kai välillä on vaikea kuulla huonoa palautetta ja kritiikkiä, mutta luotan Janneen täysin. Olemme myös hyviä ystäviä. Välillä olemme eri mieltä siitä, mikä on hyvää ja mikä ei. On ihanaa tietää, että saan Jannelta aina rehellisen mielipiteen.

Lue myös: Krista Siegfrids avoimena: menetti isänsä ja isoisänsä lyhyessä ajassa – myös äiti sairastui vakavasti! ”Se oli iso tragedia perheelleni!” 

 

Kiireinen aviopari

Krista ja Janne avioituivat viime lokakuussa. Kristan mukaan avioelämä on ollut ihanaa, vaikka he ovat Jannen kanssa varsin kiireisiä.

− Uskon siihen, että jos löytyy rakkautta, löydämme myös aikaa toisillemme. Tiedän, että välillä vaikuttaa siltä, ettemme näe toisiamme ikinä, mutta se ei ole totta. Näemme joka viikko. 

Lue myös: Krista Siegfrids avioitui: julkaisi romanttisen hääkuvan - katso!

Krista kertoi, että he ovat Jannen kanssa tottuneet hyvin erilaisiin aikatauluihin, jotka vaikuttavat heidän yhteiseen aikaansa. He eivät anna asian haitata liittoaan.

− Yritämme pitää huolta suhteestamme. Ei se ole helppoa aina, koska joskus tulee työputkia ja on kiireistä. Teemme kaikkemme löytääksemme yhteistä aikaa, jotta pystymme huolehtimaan suhteestamme. Puhumme paljon asioista ja siitä, miltä meistä tuntuu. Uskon, että olemme siksi yhä yhdessä.

Kuuntele Kristan podcast-haastattelu kokonaisuudessaan Youtubessa:

 


Teksti:
Antero Alhonen
Kuvat:
Eva-Liisa Orupöld

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!