Hyppää pääsisältöön
Vain Seiskassa!
Sampo Kaulasen tähänastisesta elämästä ilmestyy kirja!

Kovia kokeneesta Sampo Kaulasesta kirja - kirjailija Riku Siivosella omakohtaista kokemusta mielenterveysongelmista: "Minun on helppo ymmärtää tunteita, joita tuollaisten kokemusten keskellä on"

Seiska uutisoi eilen, että kyläkauppias Sampo Kaulasen elämä puserretaan kirjaksi.

Sampo kirjoittaa blogissaan, että näillä näkymin teos julkaistaan tulevan syksynä ja sen takana on toimittaja-käsikirjoittaja Riku Siivonen, joka on myös kirjoittanut Hjallis Harkimon Suoraan sanottuna -kirjan.

–Olen tottunut työskentelemään varsin erityislaatuisilta vaikuttavien ihmisten - kuten Hjalliksen tai Jari Sarasvuon tai Maria Veitolan - kanssa. Pohjimmiltaan tietysti kaikki heistä ovat ihan tavallisia ihmisiä. Heidän inhimillisten rosojensa ja säröjensä äärellä voi kuitenkin löytää kysymyksiä, joiden kanssa me kaikki kamppailemme - ja parhaimmillaan niihin myös jonkinlaisia vastauksia, Riku kertoo Seiskalle

Kirjailija on myös kokemusasiantuntija

Sampo ja hänen lähipiirinsä kokivat viime kesänä kauhun hetkiä, kun Sampo otti univaikeuksiensa vuoksi unilääkkeen, ja riipaisi kaupan päälle tukevan humalan.

Sen sijaan, että Sampo olisi mennyt nukkumaan, mies menikin läheiseen baariin ja käyttäytyi siellä aggressivisesti.

Kaulanen löysi lopulta itsensä lepositeistä matkalla Rovaniemen keskussairaalaan – poliisisaattueen turvaamana tietenkin.

Lue lisää: Poliisi vei Sampo Kaulasen lepositeissä sairaalaan - nyt Michele-vaimo tilittää tapahtuneesta kaiken: "Kysyin itkien, kuoleeko Sampo!"

Myös Rikulla on kokemusta mielenterveysongelmista. 

Riku kirjoitti viime lokakuussa Ylelle koluminin: Tämän vuoksi jokaisen suomalaisen pitäisi viettää kymmenen viikkoa mielisairaalassa. 

–Mielisairaalasta jäi lämpimät muistot. Kun kirjauduin keväällä sisään Auroran sairaalan osastolle numero 10, olin tärisevä ihmisraunio, joka purskahteli itkuun milloin sattui. Kymmenen viikkoa myöhemmin katsoin lapsieni nauravan, ja minuakin alkoi yhtäkkiä hymyilyttää. Silloin tajusin, että jokin on muuttunut parempaan suuntaan. Olin rauhallisempi ja jopa läsnä.

"Minun on helppo ymmärtää Sampon kokemuksia"

Sampon vaikeaan vuoteen tutustutaan myös WSOY:n kustantamassa kirjassa. 

–Syvemmätkään mielen haasteet eivät ole minulle vieraita. En niinkään samastu Sampon kokemukseen tai jälkihoitoon, mutta minun on helppo ymmärtää ja ehkä sitä kautta kuvata myös lukijalle niitä tunteita, joita tuollaisten kokemusten keskellä on. Ehkä oma oivallukseni noin yleisellä tasolla on, että mielen haasteet oireyhtymistä masennukseen eivät (pois lukien skitsofreniat etc) ole samalla tavalla sairauksia, vaan me olemme kaikki samalla janalla. Haasteet ”potilailla” ja hoidot ovat molemmat saman tyyppisiä kuin kenellä tahansa, joka yrittää elää tolkuissaan, Riku avaa ajatuksiaan. 

Lue lisää: Poliisi vei sekavan Sampo Kaulasen sairaalaan - kyläkauppias kommentoi nyt hurjaa alkoholin ja lääkkeiden väärinkäyttöään: ”Anteeksi vilpittömästi!”

"Paljon on tarinoita, joita Sampokaan ei ehkä muista"

Vaikka kyseessä onkin elämäkerta, Rikun painottaa, ettei nelikymppisestä vielä tarvitse rakentaa muistomerkkiä. 

–Eli jokaista rasahdusta päiväkodin pihalla ei raportoida. Haastattelen (ja olen jo haastatellut) Sampon läheisiä ja kavereita, mm. äitiä, Sampon remellyskuskina nuorena toiminutta ystävää ja sen sellaisia. 

Luvassa on varmasti runsaasti vauhdikasta materiaalia ja upeita tarinoita, joiden olemassaolosta tosifanitkaan eivät välttämättä tiedä. 

–Paljon on tarinoita, joita Sampokaan ei ehkä muista, mutta nyt ne tulevat julki! Tarinoiden lisäksi yritämme Sampon kanssa näyttää ja kertoa myös konkreettisia keinoja siihen, miten voi saada otetta omasta elämästään tai kääntää vähän sen suuntaa, tai tajuta että juuri ne ominaisuudet joista sinua on parjattu, saattavat olla ne, jotka erottavat sinut muista. Esim levoton luonne voikin olla hyvä asia, kunhan sitä käyttää oikein. Sen ”oikein käyttämisen” opettelu on ollut välillä Sampolla hurjaa ja oman itsensä löytäminen on vaatinut välillä käyntiä myös syvissä vesissä. Mutta nyt hän on tällainen someajan positiivinen kylähullu, Lapin omalaatuisin kauppias, jota kansa rakastaa!
 


Teksti:
Mariama BAH
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!