Koronavirus tyhjensi risteilylaivan - tarjoushaukka Juha iski tax-freessa: Ostin 40 levyä suklaata!

Uutiset | 15.03.2020 16:16

Ulkoministeriö antoi sunnuntaina 15.3. tiukkasanaisen kehotuksen kansalaisille: Älkää lähtekö matkalle, ellei ole pakko. Nelikymppinen Juha oli kuitenkin tässä vaiheessa jo risteilyllä, josta muodostui omalla tavallaan ikimuistettava. Laivaretki muistutti jonkinlaista outoa unta, sillä aluksessa ei ollut Juhan ja henkilökunnan lisäksi kuin kourallinen matkalaisia. 

- Pelikoneet on suljettu, mutta ruokaa saa buffetista. Kävin juuri (sunnuntaina päivällä) kannella tupakalla, kun laiva pysähtyi Maarianhaminassa. Laskeskelin, että ehkä 10 henkilöä nousi kyytiin. 

wet

Ostoskannelta otettu kuva kertoo ristelyn tunnelmasta.

Lue myös: Voihan Trump! Koronavaara perui Huutokauppakeisari Akin ja Heli-vaimon unelmaristeilyn Karibialla!

Hiljaista

Oma lukunsa oli laivan yökerho, jossa bändi soitti settiiään, kaikesta huolimatta. Kuuntelijoita ei ollut baarihenkilökunnan lisäksi kuin Juha ja jokunen satunnainen ovelta kuikuilija. Risteilymatkailuun oleellisena osana kuuluva tax-free -shoppailu sen sijaan sai harvalukuiseen matkustajajoukkoon vipinää. Paatilla käynnistyivät nimittäin huimat alennusmyynnit!

- 50 prosentin alet kaikista karkeista, vaatteista, kosmetiikasta ja sellaisesta! Ne muutamat henkilöt, joita laivalla on, alkoivat soitella maihin ja kysellä, että "mitä tuodaan". Itsekin soittelin ja sain pyyntöjä tuoda sitä ja tätä. Alun perin ajattelin, että ostan risteilyltä vaan tupakkaa itselleni, mutta 400 euroa meni että hujahti. Ostin esimerkiksi 40 levyä suklaata!

karkit

Tax-free -kaupan hinnat suorastaan romahtivat. 

Kotiinpaluu

Juha kertoo puhelimitse, että kotiinpaluun aika on sunnuntai-iltana. Hän otaksuu, että ei joudu karanteeniin, vaikka on ollut ulkomailla. 

- En käynyt maissa ollenkaan, joten en usko, että joudun eristyksiin. Sain tästä asiasta jonkun tekstiviestin, mutta ei pitäisi olla mitään syytä huoleen.

Miksi ylipäänsä lähdit, kun tämä koronaepidemia räjähti käsiin juuri tänä viikonloppuna?

- En viitsinyt perua, kun olin tämän reissun jo ajat sitten varannut.

Teksti:Pauli Poutanen
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!