Uutiset

Kohtuuton avioehto herätti epäilyt! Järjestikö multimiljonääri Tom Hagen vaimonsa kuoleman?

08.05.2020 17:01

Norjan 200:n rikkaimman joukkoon lukeutuvan liikemies-sijoittajan Tom Hagenin, 70, epäillään olevan syyllinen vaimonsa Anne-Elisabethin, 69, eli Lisbethin katoamiseen. Vaimosta ei ole saatu elonmerkkejä 31. lokakuuta 2018 jälkeen, mutta poliisi kertoi asiasta vasta tammikuun 2019 alussa.

Hagen on kertonut saapuneensa varhain iltapäivällä suoraan töistä kotiinsa Lørenskogiin ja ihmetelleensä, kun vaimoa ei näy missään. Pian hän löysi pöydältä huonolla norjalla kirjoitetun lunnasvaatimuksen. Siinä vaadittiin liki yhdeksän miljoonan euron lunnaita, jotta vaimo laskettaisiin takaisin kotiin. Lunnasrahat pitäisi maksaa kryptovaluuttana, eikä sieppauksesta saisi kertoa kenellekään, ei edes poliisille. Hagen kuitenkin ilmoitti kidnappauksesta poliisille jo sieppauspäivänä mutta vaati mediahiljaisuutta.

Poliisi epäilee tukintavankeuteen haettua Tom Hagenia joko murhasta tai ainakin osallistumisesta vaimonsa sieppaukseen. Hagen kiistää rikossyytökset.
Poliisi epäilee tukintavankeuteen haettua Tom Hagenia joko murhasta tai ainakin osallistumisesta vaimonsa sieppaukseen. Hagen kiistää rikossyytökset.

 

Lue myös: Suomen kohutuin murha yhä selvittämättä – tiesitkö näitä yksityiskohtia Kyllikki Saaren mysteeristä?

Lunnaat kryptovaluuttana

Kolmen aikuisen lapsen äidistä ei ole sieppauksen jälkeen saatu elonmerkkejä. Poliisi uskoo, että Lisbeth kuoli jo sieppauspäivän aamuna. Hän oli vielä aamuyhdeksältä jutellut perheenjäsenensä kanssa puhelimessa, mutta puolta tuntia myöhemmin sähkömies oli tavoitellut häntä turhaan.

Lisbeth oli 19-vuotias alkaessaan seurustella vuotta vanhemman Tomin kanssa. Pariskunnan kolme lasta ovat 30–40-vuotiaita ja itsekin jo perheellisiä. Lisbeth hoivasi lastenlapsiaan viikoittain.
Lisbeth oli 19-vuotias alkaessaan seurustella vuotta vanhemman Tomin kanssa. Pariskunnan kolme lasta ovat 30–40-vuotiaita ja itsekin jo perheellisiä. Lisbeth hoivasi lastenlapsiaan viikoittain.

 

Kidnappaajien kerrotaan pitäneen perheeseen yhteyttä satunnaisesti vielä vuosi katoamisen jälkeen, mutta he eivät pyynnöistä huolimatta ole antaneet Lisbethistä ääni- tai kuvaviestiä todistaakseen, että tämä olisi elossa.

Kukaan naapurustossa ei ole sieppauspäivänä nähnyt alueella mitään epätavallista. Talon pihalla olleesta lumesta löytyi kokoa 45 olevien tennistossujen jäljet ja kylpyhuoneesta kasa nippusiteitä. Poliisi kertoi vasta viime kuussa, että Hageneiden omakotitalosta on löydetty myös Lisbethin verijälkiä.

Hagenit asuivat Lørenskogissa, 15 kilometrin päässä Oslosta. Talo olisi jäänyt avioehdon mukaan erossa Tom Hagenille.
Hagenit asuivat Lørenskogissa, 15 kilometrin päässä Oslosta. Talo olisi jäänyt avioehdon mukaan erossa Tom Hagenille.

 

Tom Hagenin kerrotaan maksaneen miljoona euroa kryptovaluuttana saadakseen vaimostaan jonkinlaisen elonmerkin. Kun sitä ei kuulunut, perhe oli päättänyt, ettei se maksa loppuja lunnaita.

Lue myös: Tutkijalta uskomaton väite! Murhaajan verinäyte paljastaa Bodom-mysteerin!

Saita multimiljonääri

Norjan poliisi pidätti Tom Hagenin viime viikolla. Kyseessä on neljän viikon tutkintavankeus, jonka jälkeen Hagen on vapautettava, ellei poliiseilla ole pitäviä todisteita perusteeksi tutkintavankeuden jatkamiselle.

Tapaus on äärimmäisen harvinainen, sillä Hagenia ei voi suoraan syyttää murhasta, koska ruumis puuttuu.
Motiivi sen sijaan on poliisien mukaan löytynyt. Lisbethin kerrotaan suunnitelleen avioeroa, josta hän oli puhunut muutamalle ystävättärelleen.

Tutkijat kertoivat viime viikolla löytäneensä Lisbethin verijälkiä perheen omakotitalosta.
Tutkijat kertoivat viime viikolla löytäneensä Lisbethin verijälkiä perheen omakotitalosta.

 

Pariskunta oli ollut yhdessä jo 18 vuotta, ennen kuin he tekivät ensimmäisen avioehtosopimuksensa vuonna 1987 ja siitä korjatun version 1993.

Lisbeth olisi sopimuksen mukaan saanut erossa vain kotinsa irtaimiston. Hagen olisi antanut vaimolleen myös tämän vanhan auton sekä 18 000 euroa käteistä. Hagenin omaisuus on arviolta 148 miljoonaa euroa.

Poliisi on tutkinut muassa Tom Hagenilta takavarikoitua tietoliikennemateriaalia ja tietokoneita.
Poliisi on tutkinut muassa Tom Hagenilta takavarikoitua tietoliikennemateriaalia ja tietokoneita.

 

Lue myös: Selvittämättömästä Tulilahden kaksoissurmasta kuuma vihje vuosikymmenten jälkeen – nainen uskoo isäpuolensa olevan murhaaja!

Oliko miljoona tapporaha?

Jos ero olisi ehtinyt voimaan, olisi Lisbeth saanut avioehdosta huolimatta miljoonien siivun miehensä omaisuudesta, sillä vuonna 1993 allekirjoitettu sopimus on lainkin mukaan täysin kohtuuton.

Sekä Tom Hagenin asianajaja että liikekumppanit ovat puolustelleet, etteivät liikemiehen tietotekniset taidot olisi riittäneet monimutkaisen kidnappauksen lavastamiseen, saati kryptovaluutan liikutteluun.

Norjan poliisi sanoo Hageneiden avioehdon olevan murhan motiivi. Tuttavien mukaan Tomin omat taidot eivät riittäisi massiiviseen lavastukseen.
Norjan poliisi sanoo Hageneiden avioehdon olevan murhan motiivi. Tuttavien mukaan Tomin omat taidot eivät riittäisi massiiviseen lavastukseen.

 

Norjan poliisilla onkin nyt vain kolme viikkoa aikaa esittää syyttäjälle pitävät todisteet siitä, että joko Hagen on omin käsin tappanut vaimonsa tai palkannut muita tekemään likaisen työn. Näin ollen Tomin kidnappaajille maksama miljoona euroa olisikin ollut ennalta sovittua tapporahaa.

Teksti:Anne Pennanen
Kuvat:Dagbladet ja All Over Press
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!