Hyppää pääsisältöön

Kirjailija Tero Suominen hurahti voimailuun ja kiellettyihin aineisiin: ”Douppi kuului salille kuin brenkku baariin” – video!

Kirjailija Tero Suomisen Diileri-kirjan jatko-osa julkaistaan syyskuun puolivälissä. Kirjat perustuvat doping- ja huumemaailmaan. Vaikka ne on kirjoitettu fiktiivisesti, niin kaikki tapahtumat perustuvat tosielämään. Huumemaailmaan Tero ei itse sortunut, vaan siitä kertovat osuudet perustuvat tarinoihin, joita hän sai toimiessaan 10 vuotta sosiaaliohjaajana päihdepuolella. Sen sijaan dopingaineista Terolla on omaa kokemusta ja hän on harvoja ihmisiä, joka uskaltaa puhua vaietusta aiheesta julkisesti.

Tero oli nuorena sm-tason painija, mutta siirtyi 18-vuotiaana voimailun pariin ja sitä kautta kuvioihin tulivat myös dopingaineet. Parhaimmillaan Tero nosti penkistä 237,5 kiloa ja voitti penkkipunnerruksen Pohjoismaiden mestaruuden.

Seiskan videohaastattelussa Tero kertoo dopinghistoriasta ja muun muassa miksi aloitti käytön, mitä sitä seurasi ja mikä sai hänet lopettamaan. 

Katso video!
 


Teksti:
Sami Sinokki
Kuvat:
Seiskan toimitus

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!