Hyppää pääsisältöön
Kimmo Elomaa

Kimmo Elomaa oikeudessa! Syyttäjän mukaan väisteli isoa velkaa ja nosti "Kiken rahoja" 150 000 euroa - kotoa löytyi ase ja käteistä!

Syyttäjä hakee liikemies Kimmo Elomaalle tuomiota törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja ampuma-aserikoksesta. Syyttäjän mukaan Elomaa on nostanut yli satatuhatta euroa ghanalaiselta pankkitililtä. Rahat hänen oli pitänyt käyttää velkojensa, eli noin 70 000 euron maksamiseen. 

Kimmo Elomaa on värikäs persoona, joka tunnetaan bisnesmiehenä, kehonrakentajana ja kansanedustaja Ritva "Kike" Elomaan pitkäaikaisena kumppanina. 

"Rahat 1980-luvulta"

Kimmo Elomaa kiistää syytteen. Hänen mukaansa ghanalaiset varat kuuluivat Elomaan puolisolle Kike Elomaalle, eikä hän siksi ole käyttänyt niitä velkojensa maksuun. Elomaan mukaan Kike on tienannut kyseiset varat 1980-luvulla kehonrakennuksella eikä rahoja ole aikanaan tuotu Suomeen korkean verotuksen takia.

Elomaiden Maskun kotiin tehdyssä etsinnässä löytyi luvaton käsiase sekä 11 000 euroa. Rahat olivat kylpytakin taskussa. Pariskunta kertoi, että kyseessä oli Kiken miehelleen antamat talousrahat.

Kimmo ja Kike Elomaa Linnan juhlissa vuonna 2016

Kimmo Kike 2016

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Mia Jussinniemi
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!