Hyppää pääsisältöön
Käsiraudoissa putkaan viety Janne Tulkki teki kappaleen perheriidastaan!

Käsiraudoissa putkaan viety Janne Tulkki teki kappaleen perheriidastaan!

Seiska paljasti laulaja Janne Tulkin ajautuneen Marjo-vaimonsa kanssa rajuun perheriitaan juuri ennen joulua. Paikalle jouduttiin hälyttämään poliisipartio, joka vei iskelmälaulajan käsiraudoissa putkaan.

16-vuotiaasta asti keikkaillut ja peräti tuplaplatinaa esikoisalbumillaan myynyt Janne näkee keikkailemisen ja musiikin tekemisen parhaimpana terapiana. Hän on tehnyt joulun alla sattuneesta välikohtauksesta jo kappaleen.

– Toivon, että saan tehdä musiikkia aina sellaisten ihmisten kanssa, joista on tullut minulle hyvin läheisiä kavereita, muun muassa Tulvii Pohjanmaa -hitistään tunnettu Janne toteaa. 

 

200 keikkaa vuodessa

Levytyssopimusta vailla oleva Janne teki viime vuonna 200 keikkaa.

– Janne on hyvin vaatimaton siihen nähden, kuinka paljon hän tekee töitä muusikkona edelleen, Marjo-vaimo kuvailee.

 

Marjo teki aloitteen

Marraskuussa 2013 naimisiin menneet Janne ja Marjo Tulkki seurustelivat jo vuosituhannen alussa, mutta päätyivät takaisin yhteen molempien erottua edellisistä kumppaneistaan reilu kolme vuotta sitten.

– Marjo otti minuun yhteyttä ja tuli keikalleni, Janne kertoo.

Marjon mukaan suhde muuttui pikkuhiljaa ystävyydestä seurusteluksi. 

– Yhteydenpito jatkui keikan jälkeen entistä tiiviimmin.

 


Teksti:
Petri Voutilainen
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!