Hyppää pääsisältöön
Tom Packalen

Kansanedustaja Tom Packalénin suuri suru - äiti nukkui pois: "Hän olisi täyttänyt pian 70 vuotta"

Seiska tapasi kansanedustaja Tom Packalénin (ps) helsinkiläisen Storyville-ravintolan kutsuvierastilaisuudessa torstaina 23.5.

- Kiitos hyvää kuuluu. Kesää odotellaan ja hallitusneuvotteluiden tulosta.

Tomin kesä alkaa kuitenkin synkissä tunnelmissa. Hänen äitinsä kuoli hiljattain.

- Äiti nukkui pois, se on kova paikka pojalle. Olin tapahtuma-aikaan ulkomailla. Tosin oli tiedossa, että hänellä oli sydänongelma... onneksi hän sai elää onnellisen elämän.

Olitko siis työmatkalla, kun suru-uutinen tuli?

- Olin työmatkalla kyllä. Asia tapahtui niin nopeasti, että onneksi matkallani ei ollut merkitystä sen kannalta... Äiti olisi täyttänyt pian 70 vuotta, seuraavana sunnuntaina olisi ollut sitten merkkipäivät.

Tom

Suruaika

Kansanedustaja kertoo, ettei ole vielä ehtinyt käsitellä äitinsä poismenoa.

- Monet itkut tulee vielä itkettäväksi, ennen kuin tämä on ohi. Olimme hyvin läheisiä ja usein tekemisissä. Tässä on vielä hautajaisjärjestelyt ja kaikkien käytännön asioiden hoitaminen vie aikaa.

Kuolemantapaus tuli silti yllätyksenä, vaikka kalvava sydänsairaus oireineen oli varjostanut jo pitkään.

- Tilanteessa oli edetty parempaan suuntaan. Tällaista tämä elämän kiertokulku on. Yritin soittaa hänelle viimeeksi äitienpäivänä Hong Kongista, mutta  hän ei vastannut. Laitoin sitten Facebookissa viestiä ja hän siihen vastasikin. Olimme kuitenkin aina useamman kerran viikossa yhteydessä.

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Eetu Ampuja
Kuvat:
Pasi Murto

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!