Jutta Gustafsberg ja Ari-kulta: Emme hanki yhteistä lasta!

Uutiset | 17.09.2013 18:17

Fitness-yrittäjä Jutta Gustafsberg on keskustellut yhteisen lapsen hankkimisesta kihlattunsa Ari Kokkosen kanssa. He ovat kuitenkin tulleet siihen tulokseen, että Jutan kouluikäinen Max-poika saa jäädä perheen ainokaiseksi.

– Maxissa on lasta meille ihan tarpeeksi, Ari totesi Seiskalle Body Action -liikkeensä kutsuvierasavajaisissa.

– Seuraava lapsi on lapsenlapsi, joka syntyy perheeseemme. Olemme tilanteessa, josta molemmat nauttivat. Meillä on tarpeeksi kahdenkeskeistä aikaa perheen pyörittämisen ohella, Jutta sanoi.

Jo viisi liikettä!

Jutta pyörittää kihlattunsa kanssa kaikkiaan viittä urheiluvarusteliikettä, joista uusin avattiin hiljattain Helsingin Ruoholahteen. Rakastavaiset tutustuivat vuonna 2011, kun Jutta oli ostoksilla Arin vetämässä Kuopion-liikkeessä. Arin mukaan kinastelulle ei jää aikaa liikkeiden pyörittämiseltä.  

– Uusi liike on näyte siitä, mitä pystymme kahdestaan tekemään. Liikkeen avaaminen Helsinkiin on ollut mielessä jo pidemmän aikaa, mutta saimme liiketilan vasta kolme viikkoa sitten. Liike on rykäisty nopeasti pystyyn, joten huilailulle ei ole jäänyt aikaa, Ari totesi.   

– Monet ovat miettineet, miten voimme olla lähes koko ajan tekemisissä toistemme kanssa. Ei se ole meille mikään ongelma. Yhteisen työn lisäksi meillä on samat harrastukset ja sänky, Jutta naurahti.

Erossa oleminen pitää suhteen virkeänä!

Jutta ja Ari asuvat edelleen sekä Tampereella että Kuopiossa.

– Matkaamme yleensä yhdessä Tampereen ja Kuopion väliä. Joskus sattuu käymään niin, että olemme muutaman päivän erillämme toisistamme. Parin päivän tauko toisesta pitää suhteen vaan virkeänä, Jutta pohti.

Ari muistuttaa, ettei ole ollut edeltävän kuukauden aikana päivääkään erossa Jutasta.

– Kuluneeseen kuukauteen mahtuu myös jonkin verran matkustelua, sillä juhlistimme Jutan 40-vuotissynttäreitä Sveitsissä, Ari kertoi.

KATSO MYÖS:

Jutta esitteli muhkean kihlasormuksensa - katso kuva!

 

Teksti:Petri Voutilainen
Kuvat:Petri Voutilainen
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!