Hyppää pääsisältöön
Kari Hietalahti on yksi Suomen työllistetyimmistä näyttelijöistä.

”Jouduin kyykkimään Munamiesasussa” – näyttelijä Kari Hietalahti luo sketsihahmoja vaimonsa kanssa!

Roba-sarjaa tähdittävälle Kari Hietalahdelle, 54, poliisin ammatti on lapsuudesta tuttu hänen poliisi-isoisänsä kautta.

– Ukki vei minua poliisiautolla kouluun ja pääsin tutustumaan putkaan. Hänen mielestään valitsin henkimaailman ammatin, kun rupesin näyttelijäksi.

– Kaverini lohdutti aikoinaan ukkiani sanomalla, että voisin näytellä poliisia. Valitettavasti ukki ehti kuolla ennen Robaa.

Lue myös: Kari Hietalahtea vietiin Savonlinnassa mustallamaijalla kouluun - konkarinäyttelijä paljastaa Seiskalle: "Olen ollut koko ikäni poliisien kanssa tekemisissä"

Kari on yksi Suomen työllistetyimmistä näyttelijöistä. Vuonna 2018 hän tähditti peräti kahdeksaa televisiosarjaa ja elokuvaa.

– Huolehdin jaksamisesta käymällä salilla ja koirani kanssa ulkona.

Kari on uransa aikana kieltäytynyt rooleista vain harvoin. – Joistakin olen kieltäytynyt, koska käsikirjoitus ei ole ollut mieleeni.
Kari on uransa aikana kieltäytynyt rooleista vain harvoin. – Joistakin olen kieltäytynyt, koska käsikirjoitus ei ole ollut mieleeni.

 

Lue myös: Mitä ihmettä? Hissu Hietalahti ja Riku Nieminen keskellä hurjaa pidätystilannetta hienostoalueella Helsingissä - kuvat!

Kari on ollut yhdessä pukusuunnittelijana työskentelevän puolisonsa Minna Härkösen kanssa jo 30 vuotta.

– Olimme tavanneet jo ennen kuin teimme yhdessä Vintiöitä. Olemme luoneet yhdessä useita sketsihahmoja. Tällä hetkellä Minna tekee Posse-sarjaa, jota ennen hän oli viisi tuotantokautta Putouksessa.

– Olin koekaniinina, kun hän suunnitteli Riku Niemisen Munamies-asun. Jouduin kyykkimään, Kari nauraa.

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Petri Voutilainen
Kuvat:
Timo Korhonen

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!