Hyppää pääsisältöön
jodel

Jodel-kansa jälleen vauhdissa - pohtivat suomalaisjulkkisten ”tavisammatteja”: Cheek valittiin kuivakaksi pankkivirkailijaksi!

Mobiilisovellus Jodel on ollut pitkään tapetilla karuista viestiketjuistaan, joissa julkisuuden henkilöitä on arvosteltu törkeästi tai heistä on levitetty valheita. Yksi suosituimpia kanavia on Julkkisjuorut, johon kuuluu Helsingin ydinkeskustassa ja sitä ympäröivällä alueella yhteensä yli 22 000 ihmistä. 

Lue lisää: Missi Pihla Koivuniemi teki rikosilmoituksen Jodel-sovelluksen törkykirjoittelusta: Olen valmis menemään oikeuteen!

Palvelu ei suinkaan ole täynnä pelkkää ilkeilyä, vaan löytyy Julkkisjuoruista hyvän mielen juttuja. Viime viikonloppuna ryhmään ilmestyi ketju, jossa käyttäjät pohtivat, millaisissa ”tavisammateissa” suomalaisjulkkikset olisivat, elleivät he tekisi jo uraa esimerkiksi musiikin tai näyttelemisen parissa. 

robin

Turkulaispoppari Robin sai hurjan määrän ääniä kahteen ammattiin: luokanopettaja ja hoitaja.

Laulaja Sannia ehdotettiin R-kioskin kassaneidiksi, räppäri Paperi T:tä ravintola Siltasen baarimikoksi ja tanssija Jorma Uotista gynekologiksi. 

Löytyy listalta myös ex-aviopari Janna ja Juno.

- Janna olis parturi-kampaaja.
- Juno olisi siivooja. 

Mg elastinen

Räppärit Mikael Gabriel ja Elastinenkin ovat saaneet viikonlopun aikana "uudet ammatit". Elalla voisi käyttäjien mielestä olla ura personal trainerina, Mikael Gabriel puolestaan sopisi työntekijäksi neulanvaihtopisteeseen tai päiväkotiin. Myös Gasellien Hätä-Miikka sai äänen päiväkotityöntekijäksi. 

Presidentti Sauli Niinistö olisi Jodel-kansan mukaan hyvä rehtori. Hänen ja Jenni-vaimon Lennu-koira olisi käyttäjien mukaan loistava valinta Pedigree-koiranruokamerkin hymyileväksi keulakuvaksi.

kaijakoo

Laulaja Kaija Koo sopisi kuvataideopettajaksi ja muusikko Juha Tapio olisi ammatiltaan diplomi-insinööri. Sen lisäksi hän asuisi Espoossa, hänellä olisi vaimo, kaksi lasta, rivitalo, kultainennoutaja, ja autona Juhalla olisi Volvo. 

cheek

Ketju on kerännyt niin paljon kommentteja, että niiden joukosta löytyy muutama ivallinen ehdotus. Salakatselusta tuomittua Axl Smithiä povattiin nimittäin hyväksi valokuvaajaksi. Tällä viitattiin miehen saamaan tuomioon.  

Räppäri Cheek puolestaan sai äänivyöryn ”kuivakalle pankkivirkailijalle”. 


 


Teksti:
Mariama BAH
Kuvat:
Seiskan toimitus & Jodel

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!