Kohukaunotar Jasmin Mäntylä käsittelee tuoreessa blogikirjoituksessaan kaltoinkohtelua. Jasmin on aiemmissa suhteissaan joutunut tuntemaan, miltä niin henkinen kuin fyysinenkin pahoinpitely tuntuu.
Viime aikoina on uutisoitu laajasti Depp/Heard -jupakasta (kansainvälisellä tasolla) ja meillä Suomen rajojen sisäpuolella juuri tittelinsä menettäneen Miss Helsingin pahoinpitelystä. Kukaan ulkopuolinen ei voi ikinä täysin tietää, mitä toisten kotona ja siellä seinien sisäpuolella oikeasti tapahtuu, mutta toki jonkinlainen käsitys tapahtumista aina muodostuu.
Jasmin kertoo sympatisoivansa aina uhria, sillä hän ymmärtää, että juuri uhrien on usein vaikea myöntää traumaattinen kokemus edes itselleen.
TAUSTAA: JASMIN MÄNTYLÄN KOHUMIEHET: Markku tuomittiin pahoinpitelystäni!
Aiheesta kirjoitan sen takia, että itselläni on kokemusta sekä henkisestä että fyysisestä väkivallasta, aiemmista suhteistani. Itse olen aina lähtenyt minua kaltoin kohdelleen ihmisen luota ja kyllä, minuakin on kohdeltu aikoinaan kuin syyllistä, vaikka itse uhri olinkin. Ja se on julminta, mitä ulkopuoliset voivat tehdä tuollaisessa tilanteessa. Väkivallasta puhuminen ja sen uhriksi joutuminen on hankala myöntää, ja vaikka siihen ei ole mitään syytä, se nolottaa. Eniten varmaan juuri niiden epäilevien puheiden ja katseiden takia. Kun olet kokenut jotain niin kamalaa, et haluaisi enää joutua puolustelemaan itseäsi, etkä varsinkaan jaksaisi käydä niitä hirveitä tapahtumia läpi uudelleen ja uudelleen. Siksi monet jättävätkin totuuden kertomatta ja syyllinen pääsee jatkamaan samaa linjaa myös tulevaisuudessa. Se, jos joku on surullista.
Nyt Jasmin on onneksi kuitenkin onnellisessa suhteessa Richard-rakkaansa kanssa.