Janna kommentoi ensimmäistä kertaa eroaan Junosta!

Uutiset | 10.03.2016 13:32

Laulaja Janna Hurmerinta haki taannoin eroa pettäjärakkaastaan Junosta.

Tähän mennessä Janna ei ole kommentoinut asiaa, mutta hetki sitten hän kirjoitti Instagramiin asiaa sivuavan päivityksen. Päivityksen alussa Janna oikaisee väitteet, joiden mukaan hän olisi myöhästynyt tiedotustilaisuudesta. Sen jälkeen hän jatkaa eroonsa liittyen:

Haluan myös selventää että olen pahoillani mutta en ole halunnut kommentoida yksityiselämääni liittyviä ikäviä ja surullisia uutisia julkisuudessa. Tällaisena vaikeana aikana jolloin surutyötä on tehtävä, toivoisin hieman rauhaa ja ymmärrystä siihen etten halua revitellä lehdissä jo valmiiksi todella ikäviä asioita. Tämän halusin vaan nyt kertoa sen vuoksi että vaikka tilanne olisi mikä, niin työni haluan aina hoitaa kunnialla ja hyvin. Toivottavasti nähdään lauantain keikalla musiikkitalolla mahdollisimman monen kanssa. Hymyillään ja jutellaan kun tavataan. Ja jottei unohtuisi se tärkein; Sound of Linnanmäki konsertin tuotto menee erittäin hyvään tarkoituksen, suomalaisen lastensuojelutyön tukemiseen. Peace & love, Janna

 

Huomioi myös faninsa

Janna jaksaa yksityiselämänsä kiemuroista huolimatta ottaa huomioon myös faninsa. Hän kirjoittaa samassa postauksessa myös näin:

Pyydän anteeksi sitä että minulla ei eilen ollut voimia ottaa yhteiskuvia. Koitin keskittää kaiken energiani harjoituksiin ja siihen että pystyn tekemään niissä parhaani. Lupaan ottaa yhteiskuvia vielä paljon tulevaisuudessa ja niitä aina mielelläni otankin fanieni sekä ihanien kollegoideni kanssa. 

 

 

Teksti:Seiskan toimitus
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!