Hyppää pääsisältöön
Katso kuvat!
Jani Toivola

Jani Toivola on hirmutikissä - patsastelee Instagramissa jatkuvasti ilman housuja!

Televisiojuontajana tunnetuksi tullut, kaksi kautta Arkadianmäellä vihreiden riveissä istunut Jani Toivola, 41, vaikuttaa Instagram-tilinsä perusteella olevan vapautunut ja hyväntuulinen. Kuvista näkyy, että mies on ikäisekseen todella hyvässä kunnossa. Huomio kiinnittyy treenattuihin jalkoihin, sillä Jani poseeraa monessa kuvassa ilman päällishousuja. 

Tuoreimmassa otoksessa Jani istuu lattialla, pohtien pitkässä kirjoituksessa identiteettiään.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Mä oon ruskea. Joskus sanon itseäni mustaksi. Mun iho on paitsi tarina mun henkilökohtaisesta historiasta se on tarina mun äidin ja isän historista. Se on myös tarina mun elämää huomattavasti suuremmasta historiasta. Historiasta joka pitää sisällään sortoa, alistamista ja väkivaltaa. Se on tarina sivuuttamisesta ja jatkuvasta erilliseksi ja toiseksi tekemisestä. Se on tarina vaientamisesta ja äänettömyydestä. Varpaillaan ja varuillaan elämisestä. Häpeästä ja harhaluuloisuudesta. Siitä että on huoneessa ja ei kuitenkaan ole. Että on lähes poikkeuksetta ainoa huoneessa. Että ei ole pääsyä koko huoneeseen. Se sama historia kantautuu myös tähän päivään ja sen arkisimpiinkin olomuotoihin. Ympäröiviin instituutioihin ja rakennelmiin. Näyttämöille ja kirjoitettuun sanaan. Se historia on myös meidän suomalaisten historiaa ja tätä päivää. Siinä samassa historiasaa on myös valtavasti elinvoimaa ja ylpeyttä. Kehollisuutta, kulttuuria ja koko tajunnan läpäisevää itsensä ilmaisua. Siinä on tiennäyttäjyyttä ja historiallisia saavutuksia. Kaikkivoipaisuutta ja erehdyksiä ja ylilyöntejä. Ahneutta, nöyryyttä ja uusia alkuja. Meistä moni on kasvanut ruskean ihonvärinsä kanssa täydellisessä hiljaisuudessa. Ympäristön kyvyttömyydessä pukea sanoiksi, valaa uskoa, opettaa ja luoda yhtymäkohtia mustan ja valkoisen historian välille. Puhumattomuus ei koskaan ole oikea valinta. Kaikki kömpelötkin sanat on parempia. Hapuilevat yrityksetkin täydempiä kuin ohi katsominen. Myös kömpelyydessä voi olla kohtaamisen alku. Mä toivon että tulevaisuudessa myös ruskea iho voisi kertoa tarinaa meistä kaikista ja meille kaikille. Olla tiekartta suunnalle joka olisi yhteinen. Polulle jolla olisi lempeyttä ja kuuntelua kaikille. Tunnustamista ja tilaa toteutua. Aikakaudelle jossa kukaan ei olisi vieras. Vaikka kipua on välillä vaikea unohtaa ja anteeksianto joskus hikistä puuhaa niin silti haluan ja uskon että me voidaan kertoa yhteistä tarinaa. #rohkeus #unelmat #ruskeattytöt #ruskeatpojat #suomi #mustatuleeisonavalkoinen #kirjatytölleni #parempipaikka #007

A post shared by Jani Toivola (@janitoivo) on

Viikonloppuna julkaistussa kuvassa hän istuu taasen lattialla ja kertoo viettäneensä kesäpäiviä mökillä lapsensa kanssa.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Tultiin viikonlopuks kaupunkiin. Mökillä oli täydellistä mutta on myös kiva olla hetki kotona ja nauttia omista rutiineista. Meitä oli mökillä iso jengi ja ihanaa menoa aamusta iltaan. Pantteri nautti kun oli kavereita ja isompia joita ihailla. Päivät täytty leikeistä, riidoista, sovinnoista, uusista leikeistä, taas riidoista ja vielä sovinnoista. Tultiin kotiin eilen illalla. Pantteri nukku 12 tunnin yöunet ja leikki aamulla omassa huoneessa yksin kaks tuntia sanomatta mulle sanaakaan. Mä joogasin, meditoin ja kirjoittelin toisessa. Oltiin ilmeisesti molemmat pienen latauksen tarpeessa. Sen jälkeen jorattiin yhdessä @beyonce 'n #homecoming -albumia. Nyt ollaan jo aika valmiita seuraavaan retkeen. Ens viikolla me lähdetään Saksaan. Mä meen vapaaehtoisena yhdelle nuorten leirille vetämään työpajaa vaikuttamisesta ja oman äänen löytämisestä. Viikon leirin teemana on tänä vuonna DIVERSITY. Nuoria tulee ympäri Eurooppaa. Jännittää vähän miten työskentely onnistuu kun Pantteri mukana. Leirillä on onneks paljon ihania tyyppejä odottamassa ja monta halukasta hoitajaa. Pantteri on kerran aikaisemmin ollut mun mukana samalla leirillä. Oli silloin 2,5 v. Hädin tuksin nähtiin toisiamme. Sillä oli enemmän kavereita kun mulla. #kesä #pantteri #loma #kirjatytölleni #jooga #meditaatio #ayudh #rohkeus #unelmat #omääni

A post shared by Jani Toivola (@janitoivo) on

Viime viikolla napatussa fotossa hymyilevä Jani poseeraa mökillä ja kertoo jooganneensa. 

Kenties Janin rautaisen kondiksen taustalla onkin jooga, sillä hänen Instagram-tililtä ei löydä punttisalikuvia hakemallakaan. 

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Pauli Poutanen
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!